Nesteen Porvoon jalostamolla Kilpilahdessa käynnistetään prosessiyksiköitä kuluvan ja ensi viikon aikana. Jalostamo tiedottaa, että käynnistysvalmistelut ja käynnistykset saattavat aiheuttaa lisääntynyttä soihdutusta, melua ja mahdollisesti myös hajuhaittaa.
– Nämä prosessiyksiköt ajettiin alas pari viikkoa sitten niihin tulleen vian vuoksi. Nyt vika on korjattu ja yksiköitä on päästy käynnistämään, kertoo tuotantojohtaja Jori Sahlsten.
Sahlsten kertoo, että jalostamolla on onnistuttu vähentämään soihdutuksia merkittävästi. Tietyt tehtävät kuitenkin edellyttävät sitä.
– Soihdutuksesta syntyvä ääni kuuluu hyvinkin laajalle, ja se herättää joskus kysymyksiä. Ääni on normaalia ja se johtuu siitä, että soihdutettaessa joudutaan polttamaan prosessissa syntyviä kaasuja. Ne purkautuvat kovalla paineella höyryn kanssa. Ääni tulee siitä, Sahlsten kertoo.