Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

"Rasismi on yksiselitteisesti tuomittava" – Selvitys: Suomalaisten suhde työperäiseen maahanmuuttoon on aiempaa myönteisempi

Suomalaisten suhtautuminen työperäiseen maahanmuuttoon sekä ulkomaalaistaustaisiin työntekijöihin on kehittynyt myönteisemmäksi. Asiasta kertoo STTK:n teettämä kansalaiskysely.

Lokakuussa 2022 kyselyyn vastanneista henkilöistä 21 prosenttia suhtautui asiaan erittäin myönteisesti ja 40 prosenttia jokseenkin myönteisesti. Vuonna 2018 vastaavat luvut olivat 12 ja 39.

– Tottumus on ihmisen toinen luonto. Muutoksen taustalla vaikuttaa todennäköisesti neljän vuoden aikana lisääntynyt työperäinen maahanmuutto Suomeen sekä asiasta käyty erittäin aktiivinen yhteiskunnallinen keskustelu, johtaja Taina Vallander toteaa tiedotteessa.

STTK:n mielestä kansainvälistä rekrytointia Suomeen on tarpeen kasvattaa laajasti, koska työikäisen väestön arvioidaan supistuvan 130 000 henkilöllä vuoteen 2030 mennessä. Asiaan vaikuttaa myös syntyvyyden romahtaminen.

– Kansainvälisen rekrytoinnin tulee kuitenkin olla eettisesti kestävää.

Vallanderin mukaan rasismiin tulee reagoida muutenkin kuin vain tuomitsemalla.

– Rasismi on yksiselitteisesti tuomittava, mutta työelämän tilanteissa pelkkä tuomitseminen ei riitä. Jotta ristiriitoja voidaan ennaltaehkäistä ja ongelmia ratkoa, tarvitaan osaamista ja työvälineitä esihenkilöille, luottamusmiehille ja koko työyhteisöön. Avainasemassa on tiedon lisääminen, Vallander toteaa.