Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Satumäen päiväkodin tarveselvitys etenee päätöksentekoon Porvoossa – kiireellisintä rakentaa lisätilat esiopetukselle

Tarveselvitys esiopetuksen siirrosta Sagobackens daghemin tiloista Kvarnbackens skolan tiloihin on valmistunut, Porvoon kaupunki tiedottaa.

Kaupungin kasvun ja oppimisen lautakunta käsittelee asiaa kokouksessaan 23. maaliskuuta.

Tarveselvitys on tiedotteen mukaan tehty monialaisesti tarkastellen varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen tarpeita, muutto- ja oppilasennusteita, kaavatilannetta sekä rakennuksen ja rakentamisen mahdollisuuksia.

– Yhteenvetona voi todeta, että Kvarnbackens skola tarvitsee toimivia tiloja 18 perusopetusryhmälle luokilla 1–6 ja kolmelle esiopetusryhmälle. Tarveselvitys tuo esille mahdollisuuksia toiminnan järjestämiselle ja lisärakentamiselle, ja antaa hyvän pohjan hankesuunnitteluvaiheelle, sivistysjohtaja Sari Gustafsson kertoo tiedotteessa.

– Tarveselvitys nostaa kiireellisimmäksi lisätilojen rakentamisen esiopetukselle 1.–2. luokkien läheisyyteen.

Tarveselvityksessä esitetty ensimmäinen vaihe tarkoittaisi lisärakennusta laajennuksen muodossa.

Toisessa myöhemmässä vaiheessa kehitetään olevan rakennuksen tiloja ja toiminnallisuutta.

Gustafssonin mukaan lähtökohtana on luoda ratkaisu, jonka pohjalta Kvarnbackens skolan oppimisympäristö vastaa sekä nykyisiä että tulevia vaatimuksia nykyistä paremmin.

Päätösesitys on, että lautakunta hyväksyy tarveselvityksen ja huomioi tulevaisuuden jatkotoimet hankkeen toisen vaiheen osalta. Päätökset rakentamisesta tehdään suunnittelun edetessä.