Porvoossa seitsemän ennakkoäänestyspaikkaa.
Eduskuntavaalien ennakkoäänestys on alkanut. Porvoossa voi käydä äänestämässä ennakkoon seitsemässä paikassa, ja lisäksi vaalibussi kiertää alueella.
Ennakkoäänestys päättyy tiistaina 28. maaliskuuta.
Varsinainen äänestyspäivä on 2. huhtikuuta.
Porvoo kuuluu Uudenmaan vaalipiiriin, joka on maan suurin vaalipiiri. Uudeltamaalta valitaan nyt 37 kansanedustajaa.
Uusimaa-lehden vaalikone auttaa valitsemaan oman ehdokkaansa.
– Vaalikone on tekniikaltaan täysin uusittu. Tavoitteena on ollut tehdä koneeseen osallistuminen helpommaksi ehdokkaille sekä tarjota käyttäjille entistä sujuvampi ja selkeämpi apuväline sopivan äänestyskohteen löytämiseksi, sanoo sisällöntuotannon kehityspäällikkö Juho Hämäläinen Mediatalo Keskisuomalaisen digiyksiköstä.
Vaalikoneen toteuttaa suomalainen Webscale-yhtiö. Kone on maksutta avoinna kaikille.
Vaalikoneessa on 15 valtakunnallista kysymystä sekä joukko paikallisia kysymyksiä. Niiden määrä vaihtelee alueesta riippuen.
– Olemme pyrkineet kysymään ehdokkailta sellaisia kysymyksiä, jotka ovat relevantteja, kuuluvat kansanedustajan vastuulle ja kiinnostavat lukijoita, Mediatalo Keskisuomalaisen vaalikoneesta vastaava sisältöjohtaja Markus Pirttijoki luonnehtii.
– Aihepiireistä turvallisuus on tässä vaalikoneessa noussut korostetusti esiin, kun turvallisuusympäristö maailmalla on muuttunut.