Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Poliisilta uutta tietoa: pahoinpitelyn uhri riisti aseen ja ampui laukauksen Gammelbackassa – perjantain väkivaltatilanteessa oli neljä henkilöä osallisena

Porvoon Gammelbackassa perjantaina suurta huomiota herättäneen väkivallanteon tutkinnassa on edetty hyvin. Tutkinnanjohtajan, rikoskomisario Freddie Cederlundin mukaan rikoskokonaisuutta tutkitaan törkeänä pahoinpitelynä, laittomana uhkauksena, vaaran aiheuttamisena ja ampuma-aserikoksena.

Cederlund kertoo poliisitiedotteessa, että tilanne oli alkanut kahden henkilön välisestä sanallisesta riidasta, joka oli eskaloitunut siihen, että toinen osapuoli oli ottanut esille käsiaseen. Käsikähmään oli osallistunut epäillyn pahoinpitelijän avuksi myös kaksi muuta henkilöä.

– Uhri oli onnistunut pakenemaan tilanteesta ja samalla riistämään aseen toiselta osapuolelta. Uhri oli juossut ulos kerrostalosta ja tässä vaiheessa ampunut yhden laukauksen. Partion saapuessa paikalle uhri oli luovuttanut aseen heti poliisille ja kertonut tapahtuneesta, Cederlund kuvailee tiedotteessa.

Pahoinpitelyn uhri kuljetettiin sairaalaan hoidettavaksi. Uhria aseella uhannut mies ja tätä auttanut kaksikko otettiin kiinni poliisin toimesta. Toinen kaksikosta oli alle 15-vuotias, joten hänet luovutettiin sosiaalitoimen huostaan.

Väkivallanteko tapahtui Gammelbackan Suolaketiellä sijaitsevassa kerrostalossa perjantaina 24.3. noin kello 11.38.

Tapauksesta oli tullut hätäkeskukseen useita ilmoituksia niin asianosaisilta kuin ulkopuolisiltakin henkilöiltä. Se herätti perjantaina huomiota, kun tapahtumapaikalla oli useita poliisin partioita ja sairaanhoidon yksiköitä.

– Itä-Uudenmaan poliisin Twitter -tilillä kansalaisia kehotettiin välttämään alueella liikkumista. Poliisi kertoi Twitterissä myös, kun tilanne oli poliisin hallussa ja alueella oli taas turvallista liikkua, Cederlund summaa tiedotteessa.