Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Meripelastuksella on ollut heikkojen jäiden takia useita tehtäviä, joissa ihminen on vajonnut jäihin

Merivartiostolla oli päättyneen viikon aikana kuusi meripelastus- tai avustustehtävää toisen viranomaisen tehtävään, kun niitä sitä edellisellä viikolla oli kolme. Viikon kuluessa on ollut heikkojen jäiden takia useita tehtäviä, joissa ihminen on vajonnut jäihin.

Vartiosto on muun muassa sosiaalisessa mediassa varoittanut aktiivisesti heikoista jäistä ja kehottanut olemaan menemättä jäälle. Jään vahvuus elää koko ajan ja heikkenee äkillisesti. Lisäksi näin keväällä, varsinkin keskipäivän aurinko, syö päivittäin jäätä.

Suomenlahden merivartiosto muistuttaa, että jäiden kantavuuden arviointi on asiantuntijoillekin haastavaa, ellei peräti mahdotonta. Varaudu ja varustaudu.

Meripelastuksen hälytysnumero on 0294 1000. Tallenna numero matkapuhelimeesi.