Itä-Uudenmaan käräjäoikeus on todennut 35-vuotiaan porvoolaisäidin syyllistyneen lapsensa tapon yritykseen ja virkamiehen vastustamiseen Porvoon Huhtisissa viime kesäkuussa.
Nainen jätettiin rangaistukseen tuomitsematta, koska hänet todettiin mielentilatutkimuksessa tekohetkellä syyntakeettomaksi. Nainen on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen päätöksellä määrätty tahdosta riippumattomaan psykiatriseen sairaalahoitoon.
Käräjäoikeus määräsi kuitenkin naisen syyntakeettomuudesta huolimatta suorittamaan lapselleen vahingonkorvauksena kivusta ja särystä 5 000 euroa ja kärsimyksestä 8 000 euroa.
Kolmen tuomarin kokoonpanolla ja suljetuin ovin juttua viime viikon maanantaina käsitellyt Itä-Uudenmaan käräjäoikeus katsoi tulleen näytetyksi, että äiti oli yrittänyt tappaa 5-vuotiaan lapsensa lyömällä tätä voimakkaasti lukuisia kertoja avokämmenellä ja nyrkillä päähän.
Oikeuden mukaan iskujen voimakkuus, iskujen suuntautuminen päähän ja lapsen tilan heikkeneminen olisivat johtaneet todennäköisesti lapsen kuolemaan, ellei poliisi olisi murtautunut asuntoon ikkunan rikkomalla ja keskeyttänyt väkivallan. Nainen oli yrittänyt kohdistaa poliisiin vähäistä väkivaltaa. Nainen ei oikeudessa muistanut tekojaan.
Käräjäoikeuden ratkaisu ei ole vielä lainvoimainen.