Porvoolainen ravintola-alan ammattilainen otti kahvivaunun pyörittääkseen.
Porvoon tori on joulunalussesonkia lukuunottamatta ollut talvikaudella hiljaisempi kuin koskaan. Tällä viikolla ilmassa on säästä huolimatta heräämisen merkkejä, sillä porvoolainen ravintola-alan ammattilainen Christian Sveholm on avannut kahvivaunun luukut asiakkaille.
Kahvivaunu palvelee torilla pääsiäispyhiin asti Sveholmin omin voimin. Keskiviikkona hän tuli paikalle kello 8:n jälkeen ja arvioi lopettavansa kello 14:n mennessä.
– Pääsiäisen jälkeen 11.4. tässä on kauniimmat kasvot mukana asiakaspalvelussa, kun Emma Wahlström aloittaa. Siitä eteenpäin tulemme paikalle aikaisemmin aamulla, että töihinmenijätkin ehtivät käydä kahvilla, Sveholm kertoo.
Tällä ja ensi viikolla torikahvilan menu on vielä melko pelkistetty, mutta kevättä kohti tarjota laajenee.
– Smörkkarit ovat rakkaudella tehtyjä, yrittäjä huomauttaa.

Sveholm on syntyjään porvoolainen, sairaalan johdossa vaikuttaneen ja nykyisin kaupunginvaltuutettuna toimivan Pehr Sveholmin poika.
Hän asui ja työskenteli pitkään Ahvenanmaalla, kunnes palasi Porvooseen vajaat seitsemän vuotta sitten.
Lupaus ryhtyä torikahvilan yrittäjäksi tuli tehtyä jo tuolloin Jarkko "Jake" Halkolalle. Lunastuksen paikka tuli eteen kun Halkola päätti lopettaa toimintansa torilla.
– Kun on iso pää ja iso suu, niin täytyy pitää mitä lupaa, Sveholm naurahtaa.
Sveholm työskenteli viime vuodet Helsingissä Fazerilla Stockmannin ravintolamaailmassa. Aika oli nyt kypsä tahdinmuutokselle.
– Teki välillä mieli tehdä jotain muuta kuin kokata keittiössä.
Keskiviikkoaamuna torikahvilalla oli ulkona kolme pöytää. Aurinkokin pilkahti esiin sen verran, että Sveholm sai syyn kokeilla aurinkolaseja.
Kahvivaunun paluuta torille voi kyllä luonnehtia kulttuuriteoksi. On helppoa tulla paikalle helteisellä kesälomakaudella, mutta koleina arkiaamuina torikahvilayrittäjän veri punnitaan.
– Tavoite on toki saada vanhoja konkareita paikalle, mutta etsiä myös omalla tekemisellä ja omien verkostojen avulla uutta asiakaskuntaa, Sveholm toteaa.
Tuleva vaalienaluslauantai lienee torikahvilan markkinoinnille erinomainen päivä. Keskiviikkoaamuna harvakseltaan paikalle osuneet asiakkaat olivat iloisia siitä, että torilla on taas kahvila.
– Tosi hyvä juttu. On ollut onneton tilanne, ettei kahvilaa ole ollut ollenkaan. Itse olen ennen pyrkinyt asioimaan torilla talvellakin, porvoolainen Jari Oksanen kommentoi.
Porvoolainen Hannu Stenberg kiitteli myös uuden yrittäjän tuloa torille.
– Yli 40 vuoden ajan täällä tuli käytyä melkein joka päivä.