Valtioneuvosto on myöntänyt tänään torstaina 30. maaliskuuta käyttöluvan Fortumin Loviisan voimalaitosalueen matala- ja keskiaktiivisen jätteen loppusijoituslaitolle vuoden 2090 loppuun saakka. Asiasta tiedotti tänään Fortum verkkosivuillaan.
Säteilyturvakeskus (STUK) katsoi jo aiemmassa arviossaan loppusijoituslaitoksen turvallisuuden tilan hyväksi sekä käyttö- että pitkäaikaisturvallisuuden osalta. STUK myös totesi päätöksessään, että luvanhaltijalla on tarvittavat menettelyt ja resurssit turvallisen käytön
Voimalaitosalueen 110 metrin syvyydessä sijaitseva loppusijoituslaitos on ollut käytössä vuodesta 1998. Sitä on suunniteltu laajennettavan siten, että sinne voidaan aikanaan sijoittaa myös Loviisan voimalaitoksen käytöstäpoistosta muodostuvat radioaktiiviset jätteet. Laajennus on suunniteltu toteutettavan 2040-luvun loppupuolella, ennen voimalaitoksen käytöstäpoistoa.
Loviisan loppusijoitustilaan tullaan sijoittamaan kaikki voimalaitoksen käytössä ja sen poistossa syntyvät matala- ja keskiaktiiviset jätteet. Sen lisäksi sinne sijoitetaan pieni määrä muualla Suomessa muodostunutta radioaktiivista jätettä, kuten VTT:n tutkimusreaktorin ja tutkimuslaboratorion käytöstäpoistojätettä.
Valtioneuvoston tänään myöntämä käyttölupa käsittää kaikkien näiden jätteiden loppusijoittamisen Loviisan loppusijoituslaitokseen.
Loviisan voimalaitoksella syntyvä käytetty polttoaine tullaan loppusijoittamaan Fortumin ja TVO:n yhteisesti omistamaan Posivan käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitustilaan.