Porvoolainen Lääkärikeskus Fenix laajentaa syksyllä Loviisaan.
– Toimipiste tulee sijaitsemaan kauppakeskus Gallerian toisessa kerroksessa. Tarkoitus on päästä avaamaan toimipiste syyskuun aikana, Fenixin myyntijohtaja Jere Riivari sanoo.
Lääkärikeskus Fenixin yleislääkäri ja Medikettu Oy:n toimitusjohtaja Iiro Välimäki ilmoitti laajentumisesta LinkedInissä 15. maaliskuuta.
Riivari kertoo Lääkärikeskuksen luottavan siihen, että sen palveluille on Loviisassa kysyntää.
– Kyselyitä ja toiveita asiakkaiden suunnalta on Loviisan suhteen ollut melkeinpä heti Fenixin Porvoossa aloittamisen jälkeen. Muutaman toimintavuoden aikana meille on tullut paljon niin yksityis- kuin työterveysasiakkaita Loviisasta ja sen ympäristöstä, joten olemme luottavaisia, että kysyntää sekä tarvetta palveluillemme on. Kun vielä toimintaamme hyvin soveltuvat tilat keskeiseltä paikalta löytyivät, niin päätös laajentumisesta oli lopulta helppo, Riivari linjaa.
Vuonna 2020 Porvooseen perustettu Fenix on kasvanut nopeasti yli 60 lääkärin, yli 20 erikoisalan ja kolmen toimipisteen tekijäksi. Fenix on laajentunut perustamisensa jälkeen Helsinkiin ja Porvoossa sillä on kaksi toimipistettä.
– Kartoitamme kyllä mielenkiintoisia vaihtoehtoja jatkuvasti, mutta tällä hetkellä pääfokus on nykyisissä pisteissä sekä Loviisan avaamisessa, Riivari toteaa.
Fenix tulee tarjoamaan Loviisassa yleis- ja erikoislääkäreiden vastaanottojen ohella myös fysioterapia ja psykologipalveluita. Toimipisteeseen tulevat lisäksi laboratorio -ja kuvantamispalvelut. Kaikki palvelut tulevat olemaan saatavilla yksityis- ja työterveysasiakkaille.
– Innolla odotamme, että pääsemme avaamaan Loviisassa ja esimerkiksi työterveyspalveluista kiinnostuneet yrittäjät sekä yritykset voivat olla yhteydessä vaikka heti, kerromme mielellämme lisää.
Tällä hetkellä Fenixillä on hoidettavanaan lähes 3 000 työntekijää yli 350 yrityksestä. Muun muassa Askolan kunnan työterveyshuolto siirtyi hiljattain Fenixille. Fenix on lääkäriomisteinen ja täysin kotimainen lääkärikeskus.