Vain elämää -ohjelmasta tuttu laulaja-lauluntekijä julkaisi uuden singlen.
Suomalainen laulaja-lauluntekijä Yona starttaa kevätkiertueensa ja saapuu klubikeikalle Porvoon Taidetehtaalle 14. huhtikuuta. Kiertueella kuullaan Yonalta uutta musiikkia, sillä artisti on julkaissut vastikään uuden singlen tulevalta yhdeksänneltä studioalbumiltaan.
– Rauhaa ja rakastella on herkkä ja mahtipontinen pop-kappale, jonka toivon rohkaisevan ihmisiä elämään omannäköistä elämää, Yona kertoo tiedotteessa.
Artistin yhdessä Mauri Syrjälän kanssa tuottamalla uudella singlellä kuullaan myös bändiä, jonka kanssa Yona lähtee laajalle kevätkiertueelle. Huhtikuun klubikeikkojen jälkeen luvassa on koko kesän pituinen mittava festivaalikiertue, joka vie Yonan niin Suomipop-festivaaleille kuin Flow'n päälavalle.
– Kevät ja uusi herää! Seuraava albumikin alkaa puskemaan mullan läpi, hitaasti mutta varmasti. Ensimmäiseksi se haluaa tarjoilla teille kappaleen rauhasta, rakkaudesta ja ennen kaikkea vapaudesta, Yona kertoo.
– Rauhaa ja rakastella on toive, rukous, tai ehkäpä vain utopia maailmasta, jossa jokainen voisi elää itseä tai muita satuttamatta, mahdollisimman omannäköistä elämää ja omia vahvuuksiaan toteuttaen.
Yhteensä kahdeksan studioalbumia julkaisseen Yonan (Johanna Rasmus) debyyttialbumi Pilvet liikkuu, minä en ilmestyi vuonna 2010, ja se toi artistille Vuoden tulokas -Emman.
Tapiola Sinfoniettan kanssa tehty albumijulkaisu Uni johon herään oli viime vuonna Kriitikoiden valinta Emma-gaalassa ja palkittiin Teosto-palkinnolla. Albumi oli lisäksi ehdolla Pohjoismaiden neuvoston musiikkipalkinnon saajaksi ja esitettiin kokonaisuudessaan loppuunmyydyissä konserteissa Helsingin Musiikkitalossa, Lahden Sibeliustalossa ja Helsingin Juhlaviikkojen Huvila-teltassa.
Musiikkitalon konsertti palkittiin musiikkialan Industry Awards -gaalassa Vuoden tapahtumana. Viime vuonna Yona vieraili myös uusimmalla Vain elämää -kaudella.
Yonan yhtyeessä soittavat Juhani Grönroos (kitara), Juho Kanervo (sello), Antti Kujanpää (koskettimet), Tuomas Timonen (rummut) sekä Antti Kivimäki (basso).
Yona on levyttänyt tuoreen albuminsa Johanna Kustannukselle.