Eivät menneet Uusimaan lukijat lankaan aprillijutusta, vaikka moni tunnustikin lähestulkoon suuttuneensa lauantain valeuutisen luettuaan. Jutussa kerrottiin, että Vanhan raatihuoneen kellotornin kello vaihdettaisiin moderniin digitaaliseen ajannäyttäjään.
– Mä olin jo suuttumassa heti aamusta, kommentoi Satu Uusimaa Facebook-sivuilla ja niin kommentoi moni muukin.
Moni huomasi keksi nopeasti, että kyse oli aprillipilasta, mutta Porvoon museon kanssa yhteistyössä tehty pila herätti kaupunkilaisissa myös "ymmärrystä". Silliä ei syöty pureskelematta.
– Melkein uskoin, koska Porvoossa on myös purettu arvorakennuksia, Saija pohti ja tätä surua jakoi moni seuraaja.
Porvoon museo saisi Uusimaan lukijoista myös oivallisia tuotekehittäjiä, mikäli digi-aikaan vielä joskus oikeasti päätettäisiin horjahtaa.
– Myydäänkö vanhat viisarit vai lahjoitetaanko ne ensimmäiselle soittajalle? ideoi Inger.
Olisihan hienoa, jos kodin seinällä olisi ehta raatihuoneen minuuttiviisari!
Johan yhdistäisi uuteen kelloon myös äänimerkin:
– Ja tunnin välein "Nokia tune" ilmoittaa tasatunneista, hän ehdotti.
Kirjailija Jaana Lehtiö oli huolissaan uusimman kirjansa kannesta. Siinä kun koreilee Vanhan raatihuoneen kellotornin kuva – viisareineen.
– Nyt pitää muuttaa viimeisimmän dekkarini kansi myös ajanmukaiseksi, Lehtiö pohti hymiön kera.
Missään nimessä kelloa ei olla vaihtamassa, vahvistaa museonjohtaja Johanna Lehto-Vahtera.
– Oikeasti kellotorni on kulttuurihistoriallisesti niin arvokas, ettei siihen tietenkään voi kajota, eikä oma näkemyksemmekään tällaista sallisi. Mutta raatihuone on niin hieno, että sen kanssa voi myös vähän leikkiä, sanoo Lehto-Vahtera.
Totta aprillijutussa oli se, että kellotorniin todellakin pitää kiivetä kerran viikossa.
– Vanha kello pitää vetää käsin, jotta se pysyy ajassa. Kaupungin kiinteistöhuolto hoitaa kelloa. Se vaatii ihan oikeasti viikoittain asiantuntemusta ja työtä, Lehto-Vahtera kertoo.
Kellotorniin kiivetään jyrkkiä rappuja pitkin ja viimeinen nousu seinään kiinnitettyjä tikapuita pitkin on hankalahko.
Totta on myös se, että 1764 rakennettu Porvoon Vanha Raatihuone on Suomen vanhin yhä olemassa oleva raatihuonerakennus, ja sen rakennustöistä on vastannut linnoitusarkkitehti Gotthard Flensborg.
Alusta asti pidettiin selvänä, että rakennukseen laitetaan kellotorni, mutta se valmistui vasta 1771. Flensborg nikkaroi tornin raatihuoneen katolle itse. Työ tuli tehtyä hutiloiden, sillä pian huomattiin, ettei tornin katto pitänyt vettä.
Nykyinen kello on järjestyksessään ainakin kolmas.
Porvoon raatihuoneen ensimmäisen kellon ja koneiston teki maanmittari Wikner vuonna 1766.
– Tämä kello palveli aikansa ja oli sitten paikoillaan toimimattomana. Edeltäjieni tekemien historiaselvitysten mukaan museon förmaakista oli vuonna 1783 suljettu tai korjattu katossa oleva reikä, jonka kautta kellon punnus kulki. Niin voitiin tehdä, koska kello ei ollut enää käynnissä, Lehto-Vahtera kertoo.
Uusi kello hankittiin vasta valtiopäivävuonna 1809.
– Vuonna 1843 kellotaulu maalattiin mustaksi ja numerot ja viisarit kullanvärisiksi.
1920-luvulla kello oli taas niin huonossa kunnossa, ettei sen korjaus enää kannattanut.
– Silloin käännyttiin kelloseppä Frans Bergströmin puoleen, joka vuonna 1928 lupasi hankkia uuden kellon 6 500 markalla. Myöhemmin kellotaulu on maalattu uudestaan ainakin vuosina 1963 ja 1986, Lehto-Vahtera kertoo.
Kellon vaiheita selvitellessään Lehto-Vahtera päätyi aiemman raatihuoneen ajoille asti. Ennen Porvoon paloa 1760 raatihuone sijaitsi nykyisen Raatihuoneentorin luoteiskulmassa. Puinen rakennus tuhoutui, samoin kuin kaksi kolmasosaa kaupungista.
– Tuon aiemman raatihuoneen kellon koneisto on museon kokoelmissa. Se on ollut aikoinaan museon näyttelyssäkin pitkään. Koneisto säästyi tulipalolta, sillä se oli silloin käytössä kirkossa, Lehto-Vahtera kertoo.
