Vanhojen porvoolaistalojen seinien sisälle kätkeytyy lukemattomia tarinoita. Talot kertovat -sarjassa tehdään aikamatka menneisyyteen.
Inka Töyrylä
Keltainen Sillanmäen tupa sijaitsee Välikadun ja jyrkän Sillanmäen kulmassa, aivan Porvoon tuomiokirkon kainalossa. Kirkon ikivanha kiviaita on rakennettu kiinni talon kulmaan. Vai onko kenties talo rakennettu kiinni aitaan? Niin tai näin, ratkaisu on erikoinen.
Talon vaiheistakin on kahtalaista tietoa. Erään tarinan mukaan se olisi peräisin vuodelta 1759, ollen näin yksi niistä harvoista taloista, jotka säilyivät vuoden 1760 suuressa tulipalossa, jossa tuhoutui lähes koko kaupunki.
Toisaalta Porvoon museon käytössä olevan "Valkoisen kirjan", vuodelta 1967 peräisin olevan vanhan kaupungin inventoinnin ja historiallisen arvioinnin mukaan talo olisi rakennettu 1764.
– Kirjassa ei kuitenkaan ole lähdeviitteitä, joten en tiedä, mihin tieto perustuu, museon rakennustutkija Kirsi Toivonen kertoo.
Vanhojen karttojen perusteella tiedetään, että Sillanmäen tuvan paikalla on ollut vuonna 1696 kaksi erillistä tonttia, joilla on sijainnut lähempänä jokea sijaitsevien talojen ulkorakennuksia. Toisen tontin omistaja, kauppias Johan Persson Wallerman kaatui kaupungin puolustustaistelussa venäläisiä vastaan 1708. Luultavasti tonttien rakennukset tuhoutuivat tulipalossa Ison vihan aikana, sillä vuoden 1726 kartoissa tonttia tai rakennuksia ei näy.
Muutaman mutkan kautta tontit päätyivät vuonna 1761 tuomiokirkon toimitusmiehelle ja arvostetulle kanttorille Petrus Gottsmanille ja tuolloin tontit yhdistettiin. Porvoon museon edesmennyt johtaja Merja Herranen selvitteli talon vaiheita vuonna 1992.
– Kaupanteon yhteydessä seurakunta yritti väittää, että tontti kuului kirkolle. Oliko kirkon omistussuhde vanhaa perua? Liittyikö se tonttiin numero 115, jonka Johan Grind omisti 1600-luvun lopulla ja josta oli merkintä tonttiluettelossa vuodelta 1696 "af gammalt varit en prästetompt"?, Herranen pohti muistiinpanoissaan.
Joka tapauksessa kauppa katsottiin lailliseksi ja Gottsman tontin viralliseksi omistajaksi.
Seuraava kysymys kuuluu, oliko tontilla jo nykyinen kaksikerroksinen talo, vai rakennuttiko Gottsman sen?
Gottsmanin talo oli varsin hieno. Palovakuutuskirjassa vuodelta 1786 kerrotaan talon kaikissa huoneissa olleen rapatut ja maalatut seinät. Samassa palovakuutuskirjassa kuvaillaan Gottsmanin puutarhaa. Oli kukkatarhoja eri tasoissa, maalattua säleaitaa, pohjoisnurkassa pieni huvimaja, pikkuinen keittiö sekä "salainen huone", jonka ympärille oli istutettu vaahteroita.
– Tontilla oli siis terassipuutarha, jossa huvimaja. Kaupungeissa nämä olivat harvinaisia 1700-luvulla ja ilmentävät tuon ajan luonnon ihannoinnin aatteita, Herranen kirjoitti.
Herranen teki myös huomion, että Porvoon museossa on taiteilija Fredrik Adolf von Numersin (1746–1809) Porvoota esittävä laveeraus vuodelta 1789, jossa Gottsmanin puutarha huvimajoineen näkyy.
Herrasen tutkimusten mukaan Petrus Gottman omisti talon vielä 1790-luvun alkuvuosina.
Myöhemmin talo vaihtoi omistajaa useampaankin otteeseen. Yksi sen kiinnostavimpia asukkaita oli taiteilija Johan Knutson (1816–1899), joka vuokrasi talosta kolme huonetta sekä ulkorakennuksia.
– Museon kokoelmissa on vuonna 1845 tehty vuokrasopimus. Siinä on hieno sinetti, jossa on Knutsonin nimi ja pieni väripaletti sekä siveltimet. Talon omistaja oli P. A. Högwall, Porvoon museon taidehistorioitsija ja museolehtori Margaretha Jämbäck kertoo.
Skånessa Ruotsissa syntynyt, vain 24-vuotias Knutson oli kutsuttu Suomeen vuonna 1840 kuvittamaan Zacharias Topeliuksen Finland framställdt i teckningar -teosta.
– Työ kuitenkin viivästyi. Aluksi Knutson asui Helsingissä, jossa taide-elämä oli tuohon aikaan vielä lähes olematonta. Koska kuvitusprojekti siirtyi usealla vuodella, elätti hän itseään muotokuvamaalarina. Täytyy kuitenkin sanoa, että muotokuvat eivät olleet hänen vahvinta osaamistaan, vaan ehdottomasti maisemat.
Borgå Gymnasiumiin haettiin piirustuksen opettajaa, ja Knutson sai paikan. Samoihin aikoihin hän pääsi vihdoin myös Topeliuksen teoksen kimppuun.
– Se oli iso kuvitustyö. Knutson teki sitä Porvoossa opettajan työnsä ohella seitsemän vuoden ajan 1845–1852. Lähes puolet kirjan kuvituksista on Knutsonin käsialaa, Jämbäck kertoo.
– Finland framställdt i teckningar oli ensimmäinen kunnon kuvateos, joka kuvasi Suomea. Sillä haluttiin nostaa Suomen kansallista identiteettiä. Kirjan kuvilla on ollut merkittävä asema Suomen taiteen historiassa.
Knutson oli komea, kiharahiuksinen muukalainen.
– Ei oikein tiedetä, millainen persoona hän oli. Vaikutelma hänestä on hieman salaperäinen. Arkistoissamme ei ole ole hänen kirjeitään tai päiväkirjojaan, Jämbäck kertoo.
Tiedetään kuitenkin, että Knutson viihtyi opettajakollegansa, kansallisrunoilija J. L. Runebergin (1804–1877) seurassa.
– He molemmat toimivat opettajina Borgå Gymnasiumissa. Knutson teki siellä peräti 46 vuoden mittaisen uran. En usko hänen olleen yhtä ankara, kuin Runeberg. Hänen maalauksissaan on aivan erityislaatuista huumoria.
Porvoon museon kokoelmissa on esimerkiksi 1870-luvulta peräisin oleva Knutsonin maalaus Kilparatsastus. Yksi teoksen ratsastajista on pudonnut hevosen selästä ja kellahtanut ylösalaisin kultaiselle raamille. Hevosen häntäkin törröttää ulos maalauksesta.
– Se saattaa olla jopa yksi Suomen taiteen varhaisimpia kollaasitekniikalla toteutettuja teoksia, Jämbäck sanoo.
Knutsonilla oli Sillanmäen talossa ateljee, jossa hän maalasi.
– Yksi Knutsonin kiehtovimmista Porvoossa maalatuista teoksista liittyy vahvasti Sillanmäen asuntoon. Näköala taiteilijan ateljeesta Porvoon Välikadulla on yksi varhaisimpia ateljeekuvauksia maassamme, Jämbäck kertoo.
Tunnelmaltaan hyvin latautuneessa ja arvoituksellisessakin maalauksessa näkyy ateljee sekä ateljeen ikkunasta kaupunkinäkymä raatihuoneen suuntaan.
– Kuvassa näkyy taiteilijan koira, mutta taiteilija itse on hävinnyt. Se on mysteeri, sillä yleensä tällaisissa teoksissa pidettiin tärkeänä, että taiteilija maalasi itsensä mukaan. Kuvassa näkyy myös ateljeen seinillä olevia teoksia. Emme tiedä, onko sellaisia teoksia oikeasti ollut olemassa. Maalauksessa on jännittävä tunnelma ja erikoinen valo, Jämbäck kuvailee.
Ateljeemaalaus oli taiteilijalle tärkeä, eikä hän koskaan myynyt sitä.
– Knutsonin kuoleman jälkeen hänen poikansa lahjoitti teoksen Porvoon museolle.
Jämbäck toteaa, että Knutsonin maalauksilla on paitsi taidehistoriallista, myös kulttuurihistoriallista arvoa.
– Hän tallensi maisemia ja rakennuksia aikana, jolta ei ole olemassa valokuvamateriaalia.
Jämbäckin mukaan Knutsonin tuotanto oli kuitenkin kovin epätasaista. Vaikka maisemakuvaus oli taiteilijan vahvuus, ei hän malttanut pysytellä erossa muotokuvamaalauksestakaan.
– Varhaisin muotokuva Albert Edelfeltistä on Knutsonin maalaama. Maalauksessa kolmen tai neljän vuoden ikäinen pieni poika on puettu biedermeier-tyyliseen kolttuun, melkein kuin tyttö.
Pikkuinen Albert on kuvattu istumassa ikkunasyvennyksessä ja piirtämässä sotilashahmoa seinään.
– Pojan pään mittasuhteet ovat vähän erikoiset. Maalaus oli tilaustyö, ja kun se valmistui, Albert Edelfeltin äiti Alexandra oli hiukan järkyttynyt. Hän ei oikein tunnistanut poikaansa kuvasta, Jämbäck naurahtaa.
Knutson maalasi myös lukuisia teoksia ystävästään J. L. Runebergista. Borgå Gymnasiumin juhlasalissa on yhä hyvin virallinen muotokuva runoilijasta. Museon kokoelmista löytyy myös töitä, joissa Runeberg on poikiensa kanssa esimerkiksi sorsastamassa, pukeutuneena keveisiin vapaa-ajan vaatteisiin.
– Runebergin kuoleman jälkeen Knutson teki paljon maalauksia hänen muistomerkistään. Ne olivat aika pienikokoisia ja joulun alla hän laittoi paikallisiin lehtiin ilmoituksen, että nämä teokset olisivat mainioita joululahjoja. Runeberg oli niin vahva hahmo, että ihmiset ostivat jopa tällaisia tauluja. Voi olla, että näitä pieniä kuvia voi yhä löytyä kotien kätköistä, Jämbäck kertoo.
Tiedossa ei ole, kuinka kauan Knutson asui Sillanmäen talossa. Jämbäck pitää taloa rakennushistoriallisesti hyvin arvokkaana ja kauniina.
– On ihanaa, että siinä on säilynyt alkuperäisen mallin mukainen mansardikatto. Lähes kaikkien muiden 1700-luvun talojen katot on muutettu satulakatoiksi.
Knutsonin talon naapurustossa on useita 1700-luvulta peräisin olevia rakennuksia. Miltei sen vieressä, Sillanmäen toisella reunalla on vihreä puutalo, jonka eteläsiiven keskiosa on "Valkoisen kirjan" mukaan noin vuodelta 1734.
– Se on ilmeisesti Porvoon vanhin säilynyt puutalo. Rakennusta on sittemmin laajennettu useaan otteeseen, Kirsi Toivonen kertoo.
Porvoon seurakunnan omistukseen nykyisin Sillanmäen tupana tunnettu talo tuli ilmeisesti vuonna 1923. Siellä on toiminut kirkkokonttori eli seurakunnan hallinto- ja talousvirasto, yläkerrassa on asunut seurakunnan työntekijöitä. Talossa järjestettiin pitkään kirkkokahvit, nykyisin se toimii vuokrattavana juhlatilana. Yläkerrassa on seurakunnan perheasiain neuvottelukeskus.
