Porvoolaiset säikähtivät taas suuresti, kun paloautot painelivat lauantai-iltana vanhaa Porvoota kohti. Pelastuslaitos sai 22.20 aikoihin hälytyksen Välikadulle.
– Paikalla on ainakin Tolkkisten VPK, sekä useita pelastuslaitoksen yksiköitä. Tilanne on kuitenkin rauhallinen ja letkuja keräillään pois, silminnäkijä kertoi tuoreeltaan.
Päivystävän palomestarin Björn Westermarkin mukaan Välikadulla paloi lämminvesivaraaja eristeineen.
- Kyseessä oli kolmekerroksinen puutalo, jonka yhden asunnon lämminvesiboileri ja eristeet tosiaan paloivat. Kohde saatiin nopeasti sammutettua ja tuuletettua. Mutta vesivahinkojen korjaamista sinne jäi, sillä boileri halkesi ja päästi kaikki höyryävän kuumat vedet ulos.
Välikadulla oli pelastustehtävä lauantai-iltana. Anniina Hamunen
- Tällä hetkellä näyttää hyvältä. Valvotaan tilannetta, hän sanoo.
Henkilövahinkoja ei tullut. Vaarana oli, että tulipalo lähtee leviämään, etenkin kun on puutaloista kyse.
- Pelästyneitä ilmeitä oli. Sosiaali- ja kriisipäivystys tällä hetkellä keskustelevat heidän kanssaan.
Juttuun täydennetty palomestarin kommentit 23.34. ja 23.54.