Henkilö: Mia Maljojoki suunnittelee koruja, joiden on tarkoitus kirjaimellisestikin koskettaa – Saksalaistunut taiteilija pohtii, voisiko asua taas Suomessa

Mia Maljojoki jätti Joensuun taakseen ylioppilaaksi kirjoitettuaan, mutta siteet Pohjois-Karjalaan ovat säilyneet. Toukokuun hän viettää residenssissä Kolilla. Sitä ennen hän tapasi läheisiään Joensuussa, jossa myös tämä kuva otettiin. Minna Raitavuo

Korutaiteilija Mia Maljojoki saapuu haastatteluun Joensuun torilta, josta on käynyt ostamassa karjalanpiirakoita. Hän on tavannut vanhassa kotikaupungissaan vanhempiaan ja ystäviään ennen kuin haastattelua seuraavana päivänä suuntaa koko toukokuuksi Kolin kulttuuriseura ry:n taiteilijaresidenssiin.