Osa 1: Uruguaysta maailmanmestari kotikentällään

Pekka Patjas JÄRVENPÄÄ | Ensimmäinen kansainvälinen jalkapallo-ottelu pelattiin Englannin ja Skotlannin välillä vuonna 1872. Kansainvälinen jalkapalloliitto FIFA perustettiin vuonna 1904 hollantilaisen Carl Hirscmanin ja ranskalaisen Robert Guerinin aloitteesta. Pohjoismaista olivat alusta asti mukana Ruotsi ja Tanska. Lajin synnyinmaa Englanti saatiin mukaan vasta vuoden kuluttua. Ensimmäisenä Euroopan ulkopuolisena FIFA:an liittyi Etelä-Afrikka, jonka jälkeen mukaan tulivat myös Argentiina, Chile ja Yhdysvallat. Liiton toiminnan ansiosta jäsenmaiden kirjavat pelisäännöt yhtenäistettiin Englannin sääntöjen mukaisiksi. Ensimmäinen maailmansota kiristi jäsenmaiden välejä ja britit erosivat liitosta 1920. Seuraavana vuonna FIFA:n puheenjohtajaksi valittiin ranskalainen Jules Rimet. Hänen yli kolmenkymmenen vuoden puheenjohtajakaudellaan liitto hankki runsaasti uusia jäsenmaita ja loi pohjan nykypäivän maailmanlaajuiselle organisaatiolle. Olympiajalkapalloa oli pelattu jo Pariisin vuoden 1900 kisoista alkaen, mutta tarvittiin turnaus, johon myös ammattilaispelaajat voivat osallistua. Paljolti Rimetin ponnistelujen ansiosta saatiin vuonna 1928 aikaan päätös ensimmäisten maailmanmestaruuskisojen järjestämisestä vuonna 1930. Viidestä hakijamaasta kisat myönnettiin Etelä-Amerikan Uruguaylle. Muut hakijat olivat Espanja, Hollanti, Italia ja Ruotsi. Valintaan vaikuttivat voimakkaasti Uruguayn kaksi peräkkäistä jalkapallon olympiakultaa vuosina 1924–28, sekä isäntämaan tarjous maksaa osallistujamaiden matka- ja majoituskulut. Vain kahden miljoonan asukkaan Uruguay panosti voimakkaasti kisojen onnistumiseen ja maan pääkaupunkiin Montevideoon rakennettiin kahdeksassa kuukaudessa satatuhatta katsojaa vetävä Centenario-stadion. Järjestäjien pettymykseksi Euroopasta saatiin mukaan vain neljä joukkuetta, Belgia, Ranska, Romania ja Jugoslavia. Kaiken kaikkiaan osallistujamaita oli kolmetoista. Pohjoisesta Amerikasta saatiin mukaan Yhdysvallat ja Meksiko. Centenarion viimeistelytyöt olivat vielä kesken, joten historian ensimmäinen MM-ottelu pelattiin Pocitosin stadionilla Ranskan ja Espanjan välillä. Ottelu päättyi Ranskan selvään 4–1-voittoon, ja ranskalaisesta Lucien Laurentista tuli MM-historian ensimmäisen maalin tekijä ottelun 19. minuutilla. Neljästä alkulohkosta selvisivät jatkoon Argentiina, Uruguay, Jugoslavia ja Yhdysvallat, jonka joukkueessa pelasi ”siirtotyöläisinä” yksi englantilainen ja viisi skottia. Alkulohkossa Yhdysvaltojen Bert Patenaude teki MM-historian ensimmäisen hattutempun ottelussa Paraguayta vastaan. Semifinaaleissa Argentiina murjoi Yhdysvallat 6–1 ja Uruguay mätti täsmälleen samat loppunumerot Jugoslaviaa vastaan. Näin loppuottelusta tuli kiihkeä eteläamerikkalainen kohtaaminen. Jo ennen ottelun alkamista joukkueiden kapteenit kinastelivat siitä, kumman joukkueen pallolla ottelu käytäisiin, argentiinalaisten kotimaisella tuotteella vai uruguaylaisten englantilaisvalmisteisella. Ottelun belgialainen tuomari John Langenus määräsi kompromissina, että ottelu aloitetaan teikkauksen voittajan Argentiinan pallolla, mutta vaihdetaan puoliajalla Uruguayn palloon. Alussa isännät siirtyivät 1–0-johtoon, mutta ennen ensimmäisen puoliajan loppua vieraat tasoittivat ja siirtyivät sitten kisojen maalikuninkaan Guillermo Stabilen osumalla 2–1-johtoon. Toisella pelijaksolla uruguaylaiset aloittivat raivoisan takaa-ajon ja saivat tasoitusmaalin, kun 20-luvun ehkä paras hyökkääjä, kaksinkertainen jalkapallon olympiavoittaja Hector Scarone syötti Pedro Cean paikkaan, josta tämä ei erehtynyt. Tämän jälkeen Uruguay meni menojaan ja ensimmäinen maailmanmestaruus tuli isäntämaalle maalein 4–2. Useat mestarijoukkueen pelaajat olivat 1924 ja -28 olympiakultamitalijoukkueiden pelaajia ja tässä vaiheessa vielä amatöörejä. Joukkueen valmentaja oli voimistelunopettaja Alberto Suppicci, jonka vastuulla oli lähinnä pelaajien fyysinen kunto. Taktiikasta ja pelaamisesta vastasivat pelaajat legendaarisen kapteeninsa Jose Nazzazin rautaisella johdolla. Vaihtoja ei tarvinnut miettiä, koska niitä ei silloin saanut tehdä. Edes loukkaantuneen maalivahdin tilalle ei saanut vaihtaa uutta, vaan tolppien väliin meni tällöin joku kenttäpelaajista joukkueen jatkaessa peliä vajaalla.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa VerkkoPlus 1 kk 1 € ja pääset lukemaan kaikki Uusimaan sisällöt.

Tilaa tästä 1 kk 1 € Olen jo tilaaja