Osa 17: Mahtimaiden finaali Aasiassa

Pekka Patjas Järvenpää | Uuden vuosituhannen ensimmäiset MM-kisat olivat ensimmäiset Aasiassa pidetyt ja samalla ensimmäiset jaetut kisat. Lopputurnaus oli myönnetty Japanille ja Etelä-Korealle pönkittämään itäisen Aasian nousevaa jalkapallobuumia. Suomi oli arvottu todella kovaan karsintalohkoon Saksan, Englannin, Kreikan ja Albanian kanssa. Kotiotteluissa kukistimme Albanian 2–1 ja Kreikan peräti 5–1, sekä pelasimme tasapelit Saksan ja Englannin kanssa. Tämä riitti kuitenkin vain lohkon kolmanteen sijaan, vaikka Saksan kanssa pystyttiin tasapeliin myös vieraskentällä. Ensimmäistä kertaa lopputurnaukseen selvisi 1,3 miljardin asukkaan talousjätti Kiina. Hallitsevalle maailmanmestarille Ranskalle turnaus oli todellinen katastrofi, sillä se ei kolmessa alkulohkon ottelussaan pystynyt tekemään ainuttakaan maalia. Yllätysputoajiin lukeutui myös tuplamaailmanmestari Argentiina. Isäntämaa Japani voitti alkulohkonsa, kuten tekivät myös Pohjoismaita edustaneet Ruotsi ja Tanska. Ensimmäisen pudotuspelikierroksen yllättäjiä oli Etelä-Korea, joka tipautti jatkosta Italian. Toisella kierroksella sen vahva ote jatkui, tällä kertaa korealaiset lähettivät kotimatkalle Espanjan. Neljän parhaan joukkoon selvisi myös toinen yllätysjoukkue Turkki, joka selätti pudotuspeleissä pisimmälle selvinneen afrikkalaisjoukkueen Senegalin. Semifinaaleissa ei enää koettu yllätyksiä, kun Saksa lähetti Etelä-Korean pronssiotteluun ja Brasilia teki saman Turkille. Molemmat ottelut päättyivät äärimmäisen niukasti 1–0. Finaali oli myös ensimmäinen kerta, kun nämä kaksi mahtimaata kohtasivat toisensa MM-lopputurnauksessa! Loppuottelu pelattiin Japanissa, Jokohaman stadionilla. Ottelun tuomarina toimi italialainen Pierluigi Collina, joka oli herättänyt tiedotusvälineiden huomion karismaattisella olemuksellaan ja persoonallisella tyylillään. Saksan joukkueen raskaaseen kalustoon kuuluivat viisi nollapeliä pelannut maalivahti Oliver Kahn ja alkupeleissä viisi maalia tehnyt Miroslav Klose. Brasilian valttina oli vahva hyökkäyspeli, jota pyöritti R-kolmikko Rivaldo, Ronaldinho, Ronaldo. Ottelun alusta alkaen nähtiin, että saksalaisresepti brassitaitureita vastaan oli kova taklauspeli. Tiukasta vartioinnista huolimatta Ronaldo karkasi maalintekopaikkoihin kolme kertaa, mutta täysosumia ei syntynyt . Toisen jakson puolivälissä umpivasuri Rivaldo raivasi tilan itselleen ja veti tulisesti rangaistusalueen rajalta. Kahn heittäytyi, muttei saanut otetta palloon ja tilanteeseen salamana rynnännyt Ronaldo iski 1–0-johdon. Kaksitoista minuuttia myöhemmin Ronaldo sai syötön rangaistusalueen rajalle ja niittasi tarkasti ohi Kahnin turnauksen kahdeksannen maalinsa. Brasilia siirtyi tilastokärkeen ottamalla viidennen maailmanmestaruutensa.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa VerkkoPlus 1 kk 1 € ja pääset lukemaan kaikki Uusimaan sisällöt.

Tilaa tästä 1 kk 1 € Olen jo tilaaja