Jääpallofinaalin liput kannattaa ostaa hyvissä ajoin ennakkoon

Timo Pasanen

Akilleen jääpallojaoston kauden viimeinen voimainponnistus on miesten bandyliigan jääpallofinaali. Seuran tavoitteena on siis myydä jopa viitisen tuhatta lippua kentälle.

Akilleen aktiivi Kari Janhunen sanoo, että tavoitteena on saada kaikki liput myytyä.

– Luonnollisesti kannatan sitä, että tulee ajoissa paikalle. Sekä kannattaa ostaa liput ennakkoon, sillä kysyntä on ollut kovaa. Samalla vältetään se jonossa odottaminen lippuluukun takana. Kaikki sujuu jouhevammin, kun on ajoissa ennakkolippu kädessä. Alle 10-vuotiaat pääsevät ilmaiseksi, Janhunen sanoo.

Lippuja myydään ennakkoon Porvoon Kalatalossa sekä Skoboxissa perjantaihin kello 17.00 asti. Perjantaina on myös mahdollista ostaa lippuja Tarmolan K-Marketista ja siellä iltaan saakka.

Jääpallon loppuottelu Akilleen ja Lappeenrannan Veiterän välillä pelataan lauantaina kello 18.00 pallokentällä. Portit aukeavat alueelle kello 15.30.

– Lippuja on mennyt hyvin kaupaksi ja samoin fanituotteita. Ihmiset ovat aika hyvin ymmärtäneet olla lipun oston kanssa ajoissa. Uutuutena on mahdollista ostaa uniikki kaulahuivi, jossa on finaalin päivämäärä, Skoboxin yrittäjä Nina Fransas kertoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.