Miljardipotti kannustaa kummasti – Espanjan liigaa yritetään jatkaa tuoreista koronatapauksista huolimatta

Espanjan liigan pelaajat on tarkoitus testata aina 24 tuntia ennen seuraavaa ottelua. FC Barcelona ja Real Sociedad pelasivat 7. maaliskuut Barcelonassa. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Espanjan jalkapalloliigan puheenjohtaja Javier Tebas toivoo, että jalkapallosarja palaa koronatauolta tuoreista tartuntatapauksista huolimatta. Tebas vahvisti sunnuntai-iltana viiden liigapelaajan ja kolmen joukkuevirkailijan positiiviset virusnäytteet.

Tebas esitti, että pelit alkavat Espanjan kahdella ylimmällä sarjatasolla 12. kesäkuuta.

– Toivon, että pelit alkavat taas, mutta kaikki riippuu nyt numeroista, Tebas kertoi liigan otteluita välittävän Movistarin haastattelussa.

– Terveysviranomaiset tekevät lopulliset päätökset. He kertovat, mitä voimme tehdä, emmekä me painosta heitä. Emme päätä myöskään aikataulusta, jonka mukaan toimimme.

Tebasin mielestä Espanja menettelee koronatartunnoista huolimatta oikein, kun urheilutoimintaa yritetään jatkaa. Hän pitää tartuntojen määrää vähäisenä.

– Ennakoimme, että tapauksia olisi 25 tai 30. Nyt meillä on 2 500 ihmisen joukossa vain kahdeksan todettua tartuntaa. Kaiken lisäksi sairastuneet pelaajat ovat jo toipumisvaiheessa, ja heidät testataan uudestaan vielä tällä viikolla, Tebas huomautti.

Varotoimista ei saa livetä

Espanjan liigan pelaajat on tarkoitus testata aina 24 tuntia ennen seuraavaa ottelua.

– Selvityksemme mukaan tartuntaa on käytännössä lähes mahdoton saada ottelutilanteessa. Riski on mitä pienin, jos kaikki noudattavat sovitusti kaikkia varotoimia, Tebas jatkoi.

– Tartuntoja ei pitäisi tulla, jos asiat hoidetaan sovitulla tavalla.

Positiivisen näytteen antaneet pelaajat ovat oireettomia mutta kodeissaan karanteenissa. He voivat palata joukkueiden harjoitustiloihin annettuaan kaksi negatiivista koronatestiä.

Kyse miljardista eurosta

Pelaajat saavat toistaiseksi tehdä seuran tiloissa yksilöharjoituksia, joista siirrytään asteittain pienryhmiin ja joukkueharjoituksiin.

Näillä näkymin koronan keskeyttämää La Ligaa ja maan kakkosliigaa jatketaan tv-otteluina ilman läsnä olevaa yleisöä.

Espanjassa aiotaan jatkaa pelejä vain kahdella ylimmällä sarjatasolla. Alempien sarjojen jatko on peruttu, mutta La Ligasta ja kakkosliigasta ei voida luopua.

Tebasin mukaan La Ligan seurat kärsivät yhteensä miljardin euron tappiot, jos kauden loput ottelut jäävät pelaamatta.

Espanjan 47 miljoonan asukkaan väestössä oli Worldometer -sivuston mukaan maanantaihin mennessä yli 260 000 koronatartuntaa. Viruksen aiheuttamia kuolonuhreja oli 26 621.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.