Kujanpään Jyräys jysäytti jymy-yllätyksen

STT

Ville Tonttilan ohjastama Kujanpään Jyräys esiintyi Forssan Toto65-raveissa edukseen, kun ori kesti keulapaikalla raastavasta avausmatkasta huolimatta parhaaksi. 12-vuotiaan konkarin voittoon ei uskonut etukäteen oikeastaan kukaan.

Tonttila oli Kujanpään Jyräyksen kärryillä alussa hereillä, ja kaksikko karautti vetotöihin. Juha Länsimäki mieli A.T. Veetin kanssa samalle juoksupaikalle, mutta keulanimi ei vaihtunut. Matkavauhti oli tuimaa.

Kovavauhtisesta alkumatkasta huolimatta Kujanpään Jyräys lähti maalisuoralla irti muista ja voitti vain 0,40 prosenttia veikattuna selvällä erolla kilpakumppaneihinsa.

– Kujanpään Jyräys on treenannut nyt kyllä hyvin keväällä, valmentaja-osaomistaja Heikki Pyykkö aloitti suojatistaan.

– On päästy treenaamaan hevosta kuten haluttu. Mäkeen on päästy ajamaan ja lenkkiä pidennetty, että ilmeisesti se nyt jaksaa mennä. Pirteä se on ollut muutenkin.

Uusi jyrä esittäytyi

Markku Niemisen talliin alkuvuonna siirtynyt Don Williams kisasi ensimmäistä kertaa Suomessa. Ari Moilasen ohjastama ranskalaisori osoitti vahvuutensa, kun jyräsi toiselta ilman vetoapua vakuuttavaan täysosumaan.

– Tuntuu, että sillä on paljon annettavaa, kun se on terveenoloinen ja pirteä, hevosenhoitaja Johanna Kyläkoski näki voittajasta.

Syneri livahti kärkipaikalle

Sipoolainen Ari Kotikulma oli terävänä suojattinsa Synerin kanssa lyhyen matkan autolähdössä. Takarivistä matkaan lähtenyt kaksikko ampaisi heti kärkiporukkaan, ja kirilenkin alussa valjakko vyöryi jo keulapaikalle.

Maalisuoralla Syneri vaikutti pakenevan murskavoittoon, mutta jäi lopussa Kotikulman mukaan odottelemaan muita. Synerin kovimmaksi vastustajaksi kaavailtu Heporix saavutti kärkivaljakkoa askel askeleelta, muttei ehtinyt ohi ennen maalipaalua.

Toto65-kierroksella voittoihin ylsivät myös Treasure Of Pirates, Diesel Degato ja Marcos Gallon. Täysosumia ei kierroksella löytynyt. Viidellä oikealla merkillä voitti 1 747,80 euroa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Tirmo Blues tulee sittenkin – Kasmir, Pete Parkkonen,... Katso koko esiintyjäkattaus ja fiilistele menneitä vuosia
  2. Borealikselta 93 miljoonan euron osinko Itävaltaan – yhtiö pitää lomautuksia mahdollisina koronapandemian vuoksi
  3. Juhlavuoden hanke käynnissä – Brunberg Oy:n uudesta tehtaanmyymälästä tulee suklaanvärinen
  4. ”Abstrakti, mutta esittävä”– tältä näyttää yleisövessan seinämaalaus
  5. Itä-Uusimaa sai lähes 3 miljoonaa valtionavustusta kahteen alueelliseen sote-hankkeeseen – "Monenlaista hyötyä riippumatta siitä, toteutuuko sote-uudistus"
  6. Porvoon poliisiampuminen siirtymässä syyteharkintaan – Konkreettisessa vaarassa oli kahdeksan poliisia – tutkinnanjohtaja: "Toivottavasti tämä ei ole uusi normaali"
  7. Porvoon antamat sote-rukkaset eivät tulleet Askolalle yllätyksenä – lähipalvelujen menetys kaihersi päättäjiä
  8. Leikkipuisto purettiin – uudet suunnitelmat eivät ole lähiasukkaiden mieleen
  9. Kolumni, Tuuli Hirvilammi: Pyörä, kesän paras menopeli
  10. Läpimurto liigassa tiesi pitkää sopimusta Lahteen – raamikas pakki Alex Lindroos nauttii kovasta kesäisestä harjoittelusta
  11. Minä ja Suomenlahti: Tallenna ikimuistoinen hetki Suomenlahdelta – lähetä kuva toimitukseen ja osallistu kilpailuun
  12. OP Pukkila haluaa yhdistää voimansa Päijät-Hämeen pankkien kanssa
  13. Pelastusrengas kolmelle rannalle lahjoituksena – Muista hätätapauksessa HRAP-sääntö
  14. Maria Huntington vahvassa pituusvireessä Oulussa
  15. Oikeus torppasi Fortumin havittelemat muutokset Oulujoen vaelluskalamääräyksiin – uusia kalateitä ei silti tule ainakaan lähivuosina

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.