Sara Kuivisto Saarijärven juhannuskisoissa soolojuoksulla lähes Suomen ennätykseen

Akilleen Sara Kuivisto juksi komealla soolojuoksulla lähelle Suomen ennätystä Saarijärven juhannuskisoissa. Arkisto/Toni Degerlund

Dick Bärlund

Sara Kuivisto ahdisteli juhannuspäivänä Saarijärvellä tiukasti 1 000 metrin Suomen ennätystä.

Porvoolainen joutui lähtemään kisaan yksin ja soolojuoksu osoitti kunnon olevan kohdillaan.

Akilleen Kuiviston aika oli 2.41,27 ja puolimatkassa hän oli vielä edellä SE-aikaa.

Sara Kuiviston omissa nimissä oleva Suomen ennätys 2.40,81 jäi siis niukasti vielä voimaan,

– Olen todella tyytyväinen päivän juoksuun.

– Lähdin rohkeasti liikkeelle ja juoksu kulki mukavasti.

– Viimeinen 50 metriä oli sitten liian hidas ja sen takia ei uutta ennätystä nähty, kertoi Sara Kuivisto.

Voimassa oleva SE-aika on juostu Virossa.

– Pärnun juoksu oli EM-kisojen jälkeen ja kuntohuippu oli erilainen.

– Nyt ollaan kauden alussa, mutta en lähtenyt nössöilemään, sanaili Sara Kuivisto.

Viikon kuluttua Kuivisto avaa tämän kauden ensimmäisen 800 metrin juoksunsa Espoon Leppävaarassa..

– Täysin selvillä en ole vielä muista osallistujista ja tuleeko joku ulkomaalainen juoksija mukaan.

– Jänis kuitenkin löytyy, mutta mitään varsinaista tulostavoitetta en ole vielä asettanut siihen juoksuun.

– Koneet on kuitenkin auki ja luottavaisena lähden metsästämään hyvää aikaa, vakuutta Sara Kuivisto.

Tulokset

Saarijärven 84. Juhannuskisat

Miehet 200 m: (-2,8): 1) Aleksi Lehto SeinäjSU 22,62, 2) Konsta Alatupa KokkTU 22,72, 3) Niko Kangasoja OulPy 22,85, 4) Juho Pirskanen KuopRei 23,26, 5) Teemu Tuomela AlajAnk 23,45, 6) Richard Liemula KuopRei 23,84.

400 m: 1) Filiph Johansson GamlakIF 48,28, 2) Joonas Rinne SaarijPu 48,80, 3) Viljami Kaasalainen JyväskKU 48,81, 4) Olli Ahlgren LahdA 50,34, 5) Kalle Raitala TampPy 51,19, 6) Roope Kangasvieri ToholU 51,89, 7) Elmeri Lesonen SotkJy 52,02, 8) Vesa Kittilä PyhäjWi 52,82, 9) Mouctar Diallo SavonlRie 52,87, 10) Jani-Matti Tuomela AlajA 53,59.

800 m: 1) Konsta Hämäläinen JoensKa 1.54,13, 2) Mikko Rahkola PudasjU 1.54,40, 3) Lauri Hassi OrivPo 1.54,55, 4) Eemil Helander JyväskKU 1.54,78, 5) Tuomas Puputti IFRaseb 1.54,84, 6) Alex Rauhala VasaIS 1.55,29, 7) Joni Virkkala GamlakIF 1.55,89, 8) Jussi Raittinen KurikRy 1.56,30, 9) Daniel Lundmark HIFK 1.56,40, 10) Matias Mononen LahdA 1.57,04, 11) Leevi Kallio LahdA 1.57,30, 12) Robert Hagström GamlakIF 1.58,34, 13) Johannes Helander LimNM 1.58,98, 14) Aleksi Rajaniemi LahdA 1.59,73, 15) Lauri Syväranta LahdA 2.00,06, 16) Kristian Backman ImU 2.01,80, 17) Jani Juntunen LimNM 2.01,94, 18) Onni Ikonen HankasHa 2.02,69, 19) Eemeli Katajalaakso KannU 2.03,39, 20) Justus Luonela LahdA 2.07,11, 21) Patrik Järvinen TampPy 2.07,53, 22) Joni Jäntti SavonlRie 2.07,79, 23) Leevi Tähtinen JyväskKU 2.09,00.

3000 m: 1) Eero Saleva HKV 8.18,34, 2) Jaakko Piesanen SaarijPu 8.20,05, 3) Leevi Keronen LempKiYU 8.27,85, 4) Robin Kronqvist IKFalken 8.29,04, 5) Antti Ihamäki AlajA 8.34,74, 6) Niklas Heikkilä KuusUS 8.38,18, 7) Santtu Heikkinen LempKiYU 8.43,27, 8) Samuli Hussa LimNM 8.46,12, 9) Samu Heikkonen LappUM 8.53,45, 10) Mikko Hirvonen JoensKa 8.55,09, 11) Samuel Auvinen JoensKa 8.55,55, 12) Walte Hautala LahdA 9.04,74, 13) Leonard Marken IFVom 9.05,59, 14) Jonas Ingo VasaIS 9.05,74, 15) Niko Putkinen KarhKa 9.06,44, 16) Lassi Korpijärvi ToholU 9.16,90, 17) Antti Ranta-Aho VasaIS 9.24,61, 18) Severi Kymäläinen TampPy 9.31,03.

Kolmiloikka: 1) Juho Nieminen JyväskKU 14,84 (kkk), 2) Oliver Kärki VaasVa 14,77, 3) Aapo Karvinen VammsVoi 14,75, 4) Ilpo Kantanen KuopRei 14,48, 5) Niko Simola VammsVoi 14,38, 6) Aleksi Huotari PohjKoi 13,87.

Keihäs: 1) Lassi Saarinen JyväskKU 72,77, 2) Jere Salo LauttLu 68,27, 3) Sampo Lehtola LapinlVe 68,24, 4) Juho Järvinen KarstKi 65,42.

Naiset:

100 m Loppukilpailu: (-2,0): 1) Taru Väisänen OulPy 12,35, 2) Jandeh Jallow OulPy 12,46, 3) Maisa Laakso VasaIS 12,65, 4) Hilma Kinnunen JyväskKU 12,72, 5) Roosa Mähönen JyväskKU 12,72, 6) Gia Reinholm JyväskKU 12,94, 7) Iida Pajunen JyväskKU 13,02.

Alkuerät:

Erä 1 (-1,2): 1) Taru Väisänen OulPy 12,41, 2) Jandeh Jallow OulPy 12,46, 3) Maisa Laakso VasaIS 12,78, 4) Iida Pajunen JyväskKU 12,99, 5) Pinja Purola OulPy 13,25.

Erä 2 (-1,1): 1) Hilma Kinnunen JyväskKU 12,64, 2) Roosa Mähönen JyväskKU 12,71, 3) Nathalie Westman GamlakIF 12,71, 4) Gia Reinholm JyväskKU 13,01, 5) Jenna Riikonen JoensKa 13,25, 6) Jenna Nevanperä IlmajKi 14,90.

400 m: 1) Mette Baas VeitsilKV 54,57 (kkk), 2) Aino Pulkkinen JyväskKU 55,88, 3) Emma Mäkikallio PohjKoi 56,47, 4) Viola Westling TuUL 57,22, 5) Aada Määttälä ToholU 57,92, 6) Eerika Koivuniemi KauhWi 58,21, 7) Erika Utriainen VeitsilKV 59,15, 8) Laura Loponen OulPy 59,32, 9) Siiri Rainio JyväskKU 59,89, 10) Riina Heikkonen LappUM 1.00,09, 11) Sini Rajaniemi LahdA 1.00,29, 12) Riika Tirkkonen JoensKa 1.02,78.

1000 m: 1) Sara Kuivisto BorgåAk 2.41,27 (kkk).

1500 m: 1) Ilona Mononen LahdA 4.31,26 (kkk), 2) Mona Jäppinen HKV 4.33,17, 3) Alisa Virtanen JyväskKU 4.35,70, 4) Kaisa Honkaharju KälvTa 4.38,18, 5) Heini Ikonen JyväskKU 4.38,53, 6) Saana Lappalainen SeinäjSU 4.39,85, 7) Veera Mensonen MaanMa 4.41,93, 8) Maria Murtorinne-Taskinen KuopRei 4.42,58, 9) Edith Eikkinen KU-58 4.42,90, 10) Satu Rautiainen ÄänekU 4.43,06, 11) Nelli Viskari ValkKa 4.43,55, 12) Anne-Marika Partanen KuopRei 4.44,25, 13) Elma Hannikainen HKV 4.45,00, 14) Lotta Tarvainen JoensKa 4.45,85, 15) Katri Gauriloff KeskiUYU 4.47,11, 16) Oona-Mari Hakulinen JyväskKU 4.47,38, 17) Iida Haataja OulPy 4.49,56, 18) Enni Petrelius PohjKoi 4.50,09, 19) Emma Katajalaakso KannU 4.51,96, 20) Anni Suominen RaisKu 4.52,72, 21) Pinja Laasanen SiilPo 4.55,95, 22) Heta Mustonen KalajJu 5.03,09, 23) Andrea Lilja VasaIS 5.03,30, 24) Helmi Karkiainen KeurKi 5.06,32, 25) Enni Katajalaakso KannU 5.10,48, 26) Jenna Maukonen JyväskKU 5.12,20, 27) Venla Mäkäräinen KuopRei 5.13,08, Roosa Hämäläinen KälvTa.

Korkeus: : 1) Sini Lällä JyväskKU 184 (kkk), 2) Tuuli Järvinen KeurKi 170.

Kolmiloikka: 1) Jessica Miettinen JoensKa 12,23, 2) Riikka Savolainen JyväskKU 11,71, 3) Saana Takala SeinäjSeudU 11,58, 4) Laura Koivisto JyväskKU 11,56, 5) Johanna Nieminen JyväskKU 11,19, 6) Piia Kalliomäki ÄänekU 10,80, 7) Helmiina Kynnäs SaarijPu 10,46, 8) Eevi Ylitalo JyväskKU 10,39, Roosa Mähönen JyväskKU NM.

Moukari: 1) Aada Koppeli JyväskKU 58,69, 2) Hannamari Kinnunen JyväskKU 54,36, 3) Emmi Mäkäläinen JyväskKU 42,24.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.