Tutkimus: Jalkapalloselostuksissa "ilmeistä rodullista ennakkoasennetta"

Tuore tutkimus kertoo, että jalkapalloselostuksissa esiintyy "ilmeistä rodullista ennakkoasennetta". AFP / LEHTIKUVA

STT

Jalkapallon Englannin pelaajayhdistyksen PFA:n yhdessä tanskalaisen RunRepeat-yhtiön kanssa tekemä tuore tutkimus kertoo, että jalkapalloselostuksissa esiintyy "ilmeistä rodullista ennakkoasennetta". PFA kertoi tutkimuksesta sivuillaan .

Tutkimuksessa kuunneltiin kaikkiaan 80 televisioselostusta neljästä Euroopan suursarjasta eli Englannin Valioliigasta sekä Italian, Espanjan ja Ranskan liigoista. Stereotypiat näkyivät tutkimuksen mukaan esimerkiksi niin, että vaaleampi-ihoisia pelaajia ylistettiin enemmän peliälystä ja työmoraalista ja tummempi-ihoisia taas fyysisistä ominaisuuksista tai urheilullisuuden osoituksista kuten nopeudesta ja voimasta. Tummempi-ihoisia taas kritisoitiin enemmän peliälyn puutteesta.

– Jatkuva vaaleampi-ihoisten pelaajien ylistäminen taidosta, johtajuudesta ja pelikäsityksestä yhdessä tummempi-ihoisten pelaajien saaman jatkuvan kritiikin kanssa on omiaan vaikuttamaan jalkapalloseuraajien näkemyksiin, tutkijat päättelivät.

PFA:n yhdenvertaisuuspäällikön Jason Leen mukaan tutkimustieto "tiedostamattomasta ennakkoasenteesta urheilussa ja yhteiskunnassa ylipäätään" on tärkeää.

– Jos kuvailet kahta pelaajaa, joista toinen on valkoinen ja toinen musta, ja he tekevät täsmälleen samaa asiaa (kentällä), mustan pelaajan kanssa poimitaan negatiivista puolta ja valkoisen pelaajan kanssa positiivista puolta, Lee mietti BBC:lle .

– Mielestäni tällä on myös pidempiaikaista vaikutusta. Kun pelaajat lopettavat peliuransa ja siirtyvät valmentamaan tai haluavat tulla nähdyksi myönteisemmässä valossa (uran jälkeen), ihmisillä on jo valmiiksi rakennettu näkemys. Siksi, että kaikki mitä olet kuullut 10–20 vuoden ajan tuosta henkilöstä on se, että hän on nopea, voimakas ja aggressiivinen. Etkä sitä, että hän on itse asiassa älykäs, artikuloiva ja omaa varsin monia erilaisia taitoja.

"Rotustereotypiat eivät ole pelkästään moraalisesti väärin, ne ovat myös epätarkkoja ja vastuuttomia"

Yksi Britannian tunnetuimmista jalkapalloäänistä, ITV-kanavan pääselostaja Clive Tyldesley kommentoi Youtubessa, että etenkin ottelukommentaattoreilla on lisäkoulutuksen tarvetta.

– Suurin osa mielipiteistä ja "tuomioista", joita kuulet ottelun aikana, tulee kommentaattoreilta, eivät minulta, pääselostajalta. Olen kirjoittanut PFA:lle ja ehdottanut, että järjestämme koulutusta asiasta.

– Yritämme, tai ainakin meidän pitäisi yrittää, käyttää kieltä tarkasti ja vastuullisesti. Rotustereotypiat eivät ole pelkästään moraalisesti väärin, ne ovat myös epätarkkoja ja vastuuttomia. Laiskaa, ajattelematonta, jota urheiluselostamisessa on aivan liian paljon.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Luetuimmat

  1. Polkeeko Porvoon psykiatrinen osasto huumeriippuvaisten ihmisoikeuksia? Päihdehuollon asiantuntijat ja potilaat arvostelevat klinikan toimia
  2. Mitä ihmettä? Hevonen jäätelöllä Vanhassa Porvoossa – suomenhevonen Karvas pitää appelsiinisorbetista
  3. Punaisesta bussista saa ostaa höyryäviä lihiksiä – Sari Syrjäkarin kahvilaunelma sai pyörät alleen
  4. Tanska taipui finaalissa – Hollanti otti historiansa ensimmäisen naisten jalkapallon EM-kullan
  5. Panttiarpajaisilla autettiin 24 vähävaraista porvoolaisperhettä – pullonpalautusautomaatilla voit auttaa nappia painamalla
  6. Saara Lång, kolumni: Kylien kaupunki Loviisa
  7. Yhdysvalloissa koronatartuntojen määrä nousee edelleen rajusti – vuorokaudessa yli 65 000 uutta tartuntaa
  8. Yhteishenki pitää porukassa mukana - Namikan seniorit lentopalloilevat innokkaasti ympäri vuoden
  9. Mervi Kovero pettyi tangofinaalin tulokseen – "Mutta minkäs tälle voi"
  10. Mustikkaämpäreitä voi alkaa kaivella esiin – sadosta tulossa keskinkertainen tai hieman tavanomaista parempi
  11. Näköislehdessä tänään: "Ihan puhtaasti asennevammaa" – Suomen vaarallisimmassa ammatissa olevan Jani Paukun mukaan rekkakuskit tekevät liian pitkää päivää ja ottavat turhia riskejä
  12. Tämä kesä vietetään kotimaassa – matkasuunnitelmat ovat nyt maltillisia
  13. Taas yksi koronaton päivä Porvoossa
  14. Uniikki unelma – Jokirannan porvoolaisvalmisteinen mysteeripaatti on ainoa laatuaan Suomessa
  15. Tilastot: Itä-Uudellamaalla on 12 mökkiläisten valtakuntaa, joissa vakiasukkaat ovat vähemmistönä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.