Vasara kehui Hakan pelaajan taitavuutta kädennostossa – Haka ja Honka tasapeliin

STT

Jalkapalloliigaan kahdeksan vuoden tauon jälkeen palannut Valkeakosken Haka joutui keskiviikkona tyytymään 1–1-tasapeliin Honkaa vastaan, vaikka Honka pelasi viimeiset 20 minuuttia vajaalla.

Haka meni johtoon Eero Markkasen lauottua rangaistuspotkusta 1–0-maalin avausjakson lopulla. Se annettiin, kun Hongan toppari Robert Ivanov osui kädellä Hakan Medon antamaan kulmapotkuun.

– Roba sanoi, että joku Hakan pelaaja nosti hänen kättään ja siksi käsi osui palloon. On se loogista, miksi hänellä muuten olisi ollut käsi siellä missä oli. Mutta täytyy sanoa että aika taitava se Hakan pelaaja oli, jos näin kävi, tilitti Hongan valmentaja Vesa Vasara.

Vasara oli tyytyväinen puolustuspeliin vajaalla, mutta ei niinkään pisteeseen.

– Kontrolloimme peliä, olimme parempi joukkue. Emmekä lopussa antaneet Hakalle ainuttakaan tekopaikkaa.

Hongan tasoitusmaalin teki ghanalainen Nasiru Banahene.

– Olisi pitänyt ottaa kolme pistettä, mutta tyydytään yhteen. Yhdestä virheestä rangaistiin. Mutta näytimme pystyvämme haastamaan Hongan kuten teimme viime peleissä HJK:lle ja Ilvekselle, Markkanen sanoi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.