Manchester City rökitti sarjamestari Liverpooliin – "Seuraava kausi alkoi tänään"

Manchester Cityn Raheem Sterling (keskellä) laukoi joukkueensa toisen maalin Liverpoolia vastaan. AFP / LEHTIKUVA

STT

Englannin Valioliigassa toista sijaa pitävä Manchester City oli vauhdissa torstain myöhäisillan jalkapallo-ottelussa, kun se rökitti Liverpoolin 4–0. Liverpool on jo aiemmin varmistanut Valioliigan mestaruuden.

Ennen ottelun alkua manchesterilaiset tekivät mestareille kunniakujan liverpoolilaisten saapuessa kentälle.

Ensimmäinen puoliaika päättyi 3–0. Kevin De Bruyne avasi Cityn maalitilin rangaistuspotkusta 25. minuutilla. Belgialainen De Bryune upotti pallon vasempaan alakulmaan.

Raheem Sterling ohjasi pallon Phil Fodenin syötöstä entisen joukkueensa verkkoon 35. minuutilla. Aivan ennen ensimmäisen jakson loppua Foden sai syötön De Bruynelta ja tykitti sen liverpoolilaismaalivahdin selän taakse.

Toisella puoliajalla Liverpoolin Alex Oxlade-Chamberlain ohjasi pallon omaan maaliin.

Sterling kuvaili ottelua kokeeksi nykyisiä mestareita vastaan.

– Seuraava kausi alkoi tänään ja pelasimme hyvin, Sterling sanoi uutistoimisto AFP:n mukaan.

Liverpoolin päävalmentaja Jürgen Klopp kuvaili Cityä erinomaiseksi joukkueeksi.

– Näin millaisen kauden City pelasi, enkä nähnyt yhtäkään huonoa ottelua, en edes silloin, kun he hävisivät, Klopp sanoi.

Liverpoolilla mahdollisuus rikkoa vielä ennätys

Tappio Citystä on Liverpoolille vasta tämän kauden toinen. Ensimmäisen tämän kauden tappionsa Liverpool pelasi helmikuussa ennen koronarajoitusten aiheuttamaa pelitaukoa.

Liverpoolin varmistama mestaruus on sen ensimmäinen 30 vuoteen. Viime vuonna joukkue oli toisena vain pisteen päässä Citystä.

Joukkueella on vielä mahdollisuus rikkoa Cityn tekemä piste-ennätys. City nappasi itsellään 2017–18 kaudella sata pistettä. Liverpoolilla on tällä hetkellä 86 pistettä ja kierroksia on jäljellä vielä kuusi. Cityn ennätyksen rikkomiseksi seura tarvitsee 15 pistettä eli viisi voittoa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.