Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

KHL:n kiinalaisseura teki ratkaisunsa – koronaviruspandemia ajoi Kunlunin evakkoon

Jääkiekkoliiga KHL:n kiinalaisseura Kunlun Red Star pelaa tulevan kauden pelinsä koronaviruspandemian takia evakossa Moskovan liepeillä. KHL uutisoi seuran päätöksestä keskiviikkona verkkosivuillaan .

Sarjassa vuonna 2016 aloittanut Kunlun on tähän asti pelannut kotipelinsä Pekingissä ja Shanghaissa. Evakossa pelaaminen ei ole KHL:ssä uusi asia, sillä Avangard Omsk joutui kotiareenansa sortumisuhan takia evakkoon 2 600 kilometrin päähän Moskovaan vuonna 2018.

Suomalaishyökkääjä Olli Palola pelasi viime kaudella Kunlunissa, mutta hän ei ole tehnyt uutta sopimusta.

Koronaviruspandemia on iskenyt laajasti monikansalliseen KHL:ään. Moni seura kamppailee talousvaikeuksissa, ja tulevaa kautta vaikeuttavat myös matkustusrajoitukset. Esimerkiksi Helsingin Jokerit joutuisi nykyrajoituksilla aina rajan ylittäessään karanteeniin.