KPV:n jäsenellä koronavirustartunta – kaksi kotimaista jalkapallo-ottelua peruuntui lauantailta

Syy ottelusiirrolle on "ilmeinen koronariski". Palloliiton mukaan kokkolalaisseura KPV:n jäsenellä on todettu koronavirustartuntatapaus. Kuvassa kannattajia vuonna 2018. RONI LEHTI / LEHTIKUVA

STT

Lauantaina ohjelmassa ollut jalkapallon miesten Ykkösen ottelu MyPa–KPV on siirretty pelattavaksi myöhemmin päätettävänä ajankohtana, kertoi Palloliitto nettisivuillaan .

Syy ottelusiirrolle on "ilmeinen koronariski". Palloliiton mukaan kokkolalaisseura KPV:n jäsenellä on todettu koronavirustartuntatapaus ja ottelu siirretään varotoimenpiteenä, jotta tartunnan mahdollinen leviäminen saadaan minimoitua.

Vahvistettu tieto tartunnasta tuli, kun KPV oli jo matkalla Myllykoskelle, ja joukkue joutui kääntymään takaisin Kokkolaan. Koronatartunnan saanut joukkueen jäsen ei ollut mukana matkassa.

KPV:n seuraavien otteluiden pelaamisesta tehdään päätös viranomaisohjeistuksen mukaan myöhemmin.

Joensuulainen Jippo tiedotti nettisivuillaan , että sen Kakkosen kotipeli GBK:ta vastaan on peruttu lauantailta KPV-jäsenen koronatartunnan seurauksena. GBK:lla on riveissään kaksi lainapelaajaa KPV:stä.

Myös naisten Ykkösen ottelu ONS–IK Myran sekä B-tyttöjen SM-sarjan ottelu FC Honka–KPV on siirretty viikonlopulta myöhempään ajankohtaan, kertoi Palloliitto . Ottelut olivat sunnuntain ohjelmassa, mutta ne siirtyivät, koska IK Myranin ja KPV:n joukkueilla on ollut yhteyksiä KPV:n miesten joukkueeseen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut