Mercedes-pomo myöntää: Mestaruustaistelu nyt menossa – Verstappenin kanssa

Wolff arvioi Red Bullin Max Verstappenin olevan vahva vastus, mutta totesi Mercedes-tallin olevan valmis vastaamaan haasteeseen. AFP / LEHTIKUVA

STT

Formula ykkösten kauden neljää avauskisaa hallinnut Mercedes jäi viime viikonlopun 70-vuotisjuhla-gp:ssä "vain" sijoille 2–3, kun Red Bullin Max Verstappen ajoi näyttävään voittoon Silverstonen radalla. Verstappen hyppäsi samalla MM-pistekakkoseksi ohi Valtteri Bottaksen, ja eroa kärkimies Lewis Hamiltoniin on 30 pistettä.

Tallinsa dominoinnista huolimatta Mercedes-tallipomo Toto Wolff ehti jo ennen viime viikonloppua muistuttaa, että mestaruustaistelu on kaikkea muuta kuin ohi. Verstappenin sunnuntainen voitto näytti Wolffin mukaan varoitukset todeksi.

– Taistelu on päällä. Ja se on jollain lailla aika nautinnollista, kun kaikki vain sanoivat: "Ookoo, Mercedes marssii rauhassa (mestaruuteen)", ja nyt sitten ollaan tässä tilanteessa, Wolff totesi kysymykseen MM-pistetilanteesta Autosportin mukaan.

– Meillä on varmaankin nopein paketti, mutta nopeimpaan pakettiin kuuluu myös eniten downforcea, ja eniten downforcea merkitsee renkaille eniten töitä. Ja sen myötä meidän on opittava se, kuinka hienosäätää auto auttamaan renkaita kestämään hieman (enemmän). Hyvin mielenkiintoista nähdä, miten meillä menee (tänä viikonloppuna Espanjan gp:ssä) Barcelonassa. Tässä on muutama päivä yrittää ymmärtää (rengaspulmia), eikä mikään ole parempaa kuin kunnon haaste, Wolff pyöritteli vielä.

– Otamme haasteen vastaan, rakastamme taistella. Red Bull on vahva vastus, ja Max on erittäin hyvä kuljettaja.

"Keskeytykset voivat muuttaa tilannetta nopeasti"

Verstappen ja Red Bull pelottavat Mercedes-leirissä jo siksikin, että mikäli kauden avauskisa Itävallassa ei olisi päättynyt Verstappenin sekä toisen Red Bull -ajaja Alexander Albonin keskeytyksiin, olisi Mercedes-etumatka MM-sarjassa varsin niukka.

– Kisoja on vielä jäljellä ehkä kymmenen. Keskeytykset voivat muuttaa tilannetta hyvinkin nopeasti. Joten kyllä, tästä voi tulla paljon mielenkiintoisempaa kuin mitä moni pelkäsi vielä kaksi viikkoa sitten, Wolff myöntää.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.