Farah ja Hassan maailmanennätyksiin tunnin ratajuoksuissa

Sifan Hassan kertoi, että 30 minuutin jälkeen jokainen minuutti ennätysjuoksussa oli helppo. . AFP. / LEHTIKUVA

Petteri Ikonen / STT

Britannian Mo Farah ja Hollannin Sifan Hassan tarjoilivat maailmanennätykset, kun harvemmin kilpailtava tunnin ratajuoksu oli Timanttiliigan ohjelmassa Brysselissä. Farah juoksi tunnissa 21 330 metriä. Myös Belgian Bashir Abdi (21 322) ylitti entisen ME-tuloksen 21 285, joka oli Etiopian Haile Gebrselassien nimissä 13 vuotta.

Pari tuntia ennen Farahin ja Abdin näytöstä Hollannin Sifan Hassan juoksi naisten maailmanennätyksen 18 930 metriä. Naisten edellinen tunnin ratajuoksun maailmanennätys oli Etiopian Dire Tunen 18 517 metriä vuodelta 2008.

Brysselissä Hassanin lisäksi myös Israelin Lonah Chemtai Salpeter (18 571) ylitti entisen ME-tuloksen.

– Olen erittäin iloinen. Alussa en tuntenut oloani kovin hyväksi, mutta 30 minuutin jälkeen jokainen minuutti oli helppo. En koskaan ajatellut, että juoksisin noin kauas, Hassan tuumi kenttähaastattelussa ja kiitteli kisajärjestäjiä juoksun järjestämisestä.

Duplantis omilla metriluvuillaan

Ruotsin seiväshyppysuuruus Armand Duplantis voitti odotetusti lajinsa ja taivutti voittotuloksen tasan kuusi metriä ensimmäisellä yrityksellään kyseisestä korkeudesta.

Toiseksi tullut Belgian Ben Broeders ylitti parhaallaan 570 ja hävisi voittajalle 30 senttimetriä. Duplantis kokeili kolme kertaa hirmulukemaa 615, mutta ei päässyt yli. Kukaan ei ole hypännyt ulkoradoilla 615.

Pohjoismaalainen voittaja nähtiin myös miesten 1 500 metrillä, kun Norjan Jakob Ingebrigtsen otti voiton ajalla 3.30,69. Espanjan Jesus Gomez (3.34,64) oli toinen ja Kenian Boaz Kiprugut (3.37,93) kolmas.

Naiset juoksivat harvemmin kisaohjelmissa olevan 1 000 metriä. Jäniksellä varustettu ME-yritys epäonnistui, kun Kenian Faith Kipyegonin aika oli 2.29,92.

Venäjän Svetlana Masterkova sai pitää 24 vuotta vanhan maailmanennätysaikansa 2.28,98. Espanjan Esther Guerrero juoksi toiseksi ajalla 2.35,64 ennen Kanadan Lindsey Butterworthia (2.37,26).

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.