HIFK:lle riemukas derbyvoitto jalkapalloliigassa – fanien soihduttelu ja rynniminen kentälle varastivat huomion

4–3-voittomaalin puski Eero-Matti Auvinen, jonka riemuun yhtyivät kentälle rynnänneet katsojat. Loppuvihellyksen jälkeen kannattajat hyppäsivät vielä uudelleen kentän puolelle. HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA

Tomi Siren / STT

Miesten jalkapalloliigaa johtava HJK joutui torstaina loppuunmyytyjen lehterien edessä (2 900 katsojaa) paikalliskilpailijansa yllättämäksi, kun HIFK löi sen 4–3. Kaksikko on kohdannut liigassa toisensa kaikkiaan 12 kertaa. Pikkuveljen asemassa oleva HIFK ylsi voittoon vasta toisen kerran.

– Tämä antaa itseluottamusta, että voimme voittaa kenet tahansa tässä sarjassa, HIFK:n keskikenttäpelaaja Jukka Halme sanoi.

Heti ensimmäisellä peliminuutilla show'n varastivat HIFK:n fanit, kun heidän katsomopäädyssään roihusi puolentusinaa punaista soihtua. Kentälle levisi sakea savu, mutta peliä ei keskeytetty. HIFK:n Sakari Tukiaisen 13. minuutilla viimeistelemää 1–0-maalia seurasi uusi soihtunäytös, jota kieltokuulutus ei hillinnyt.

HIFK:n kannattajien katsomoon salakuljettamat soihdut olivat ehkä loppu, tai sitten kuulutettu uhkaus pelin keskeyttämisestä tehosi, sillä Joel Mattssonin 18. minuutilla tekemän 2–0-osuman jälkeen pohjoispäädyssä ilakoitiin jo maltillisemmin.

Ennen puolta tuntia HJK:n Atomu Tanaka kavensi upealla vapariosumalla, mutta HIFK:n Mostagh Yaghoubi kasvatti eron taas kahdeksi maaliksi rankkarista.

Auvinen riehaannutti katsojia

Toiselle jaksolle HJK teki neljä vaihtoa, ja HIFK alkoi helistä. Roope Riskin puskumaali ja Tim Väyrysen rangaistuspotkumaali enteilivät pistejakoa, kunnes HIFK:n Eero-Matti Auvinen teki voittomaalin 89. minuutilla.

Silloin syttyi vielä yksi punainen soihtu, ja faneja rynni katsomosta onnittelemaan sekä juhlimaan maalin taakse. Pelin jälkeen HIFK:n faneja pujahti kymmenittäin liki keskiympyrää pariksi minuutiksi.

– Vaikka katsomokapasiteetista oli käytössä vain 30 prosenttia, niin tunnelma oli loistava. Kannatus välittyy kentälle, HJK:n keskikenttämies Rasmus Schüller kuvasi.

Soihtuihin ja ylilyönteihin kuului ytimekäs kommentti.

– Valitettavaa. Mutta niitä on vaikea estää, Schüller aprikoi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.