Jokerit taipui TsSKA:lle KHL:ssä päätöserässä – "Ei oltu niin hyviä kuin olisi pitänyt"

Jokereiden Eeli Tolvanen ja Moskovan TsSKAn Aleksandr Popov sunnuntain KHL-ottelussa. Vesa Moilanen / LEHTIKUVA

Reima Rautiainen / STT

Jokerit hävisi sunnuntaina jääkiekon KHL:ssä kotiottelunsa Helsingissä Moskovan TsSKA:lle 2–4. Kotijoukkueen maalit tekivät Jokerit 2–1-johtoon vieneet Jesse Joensuu ja ylivoimalla osunut Veli-Matti Savinainen.

TsSKA iski 3–2-voittomaalinsa kolmannessa erässä vajaat kolme minuuttia ennen loppua. KHL:n huippujoukkueisiin kuuluva TsSKA teki neljännen osumansa tyhjään maaliin.

Jokerit hävisi kolmannen erän 0–3.

– Ei oltu niin hyviä kuin olisi pitänyt, jos mieli voittaa peli. En saanut valmisteltua joukkueeseen itsevarmuutta ja kiekkovarmuutta, sanoi Viasatin haastattelussa Jokerien päävalmentaja Lauri Marjamäki, joka otti tappiosta paljon omaan piikkiinsä.

Jokerien kapteeni Marko Anttila harmitteli, ettei kotijoukkue ollut parhaassa terässä.

– Hyökkäyspäässä jäi vajaaksi, kiekollinen peli ei ollut tarpeeksi rohkeaa. Parannettavaa löytyy, mutta sehän on prosessin tarkoitus, Anttila näki.

Ensimmäinen tappio kaukalossa

Jokerit on pelannut koronakaranteenin takia KHL:ssä tällä kaudella vasta neljä ottelua. Pelaamistaan otteluista se on voittanut kolme.

Jokereille tuomittiin avausottelusta Minskin Dinamoa vastaan 0–5-tappio, koska joukkue ei Valko-Venäjän epävakaan poliittisen tilanteen takia matkustanut Minskiin.

– Hyvä, että saa pelata, päävalmentaja Marjamäki viittasi Jokerien koronataukoon.

Jokerien on määrä kohdata seuraavaksi tiistaina vieraissa Avangard Omsk.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.