Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Maalitykki-Valencic osui ensi kerran yli vuoteen: ”Oli jo aikakin”

Miesten jalkapalloliigan viime kauden maalikuningas Filip Valencic iski kauden avausosumansa Interille elintärkeään paikkaan. Syyskuun alussa Norjasta Turkuun palanneen slovenialaisen maalit pitivät Interin kiinni runkosarjan kolmospaikassa, kun Ilves kaatui Ratinassa 2–0 (0–0).

Norjassa vähälle vastuulle jäänyt Valencic osui sunnuntaina ensi kertaa yli vuoteen virallisessa ottelussa.

– Oli jo aikakin. En aio sanoa, etteikö paineita olisi ollut, Valencic sanoi.

Aukesiko ketsuppipullo vihdoin?

– Mietin itse asiassa tätä suomalaisten sanontaa, kun en viime peleissä osunut maaliin. Toivottavasti se on nyt auki, kahdesti osunut Valencic nauroi.

Ilves menetti tappiolla mahdollisuutensa runkosarjan kolmeen parhaan joukkoon, ja samalla kotietuun ylemmässä loppusarjassa.

– En ole katsonut sarjataulukkoa, en edes tiedä, miten muut pelit päättyivät. Yritän nyt palautua tästä, niellä tappion ja hyväksyä sen, Ilveksen päävalmentaja Jarkko Wiss totesi sarjatilanteesta.

Isännistä lähimmäksi maalia pääsi Lauri Ala-Myllymäki, mutta ylärima esti Ilves-juhlat kahteen kertaan.