Ruotsin alppijoukkue sivuun Leviltä, koko joukkue joutui karanteeniin

STT–TT

Ruotsin alppihiihtomaajoukkue joutui Kittilässä koronakaranteeniin, koska yhdellä joukkueen johtohenkilöistä paljastui keskiviikon maahantulotarkastuksessa koronavirustartunta. Kisajärjestäjät vahvistivat ruotsalaismedian kertoman tiedon torstai-iltana.

Päätös tarkoittaa, etteivät ruotsalaiset kilpaile Levin maailmancupissa viikonloppuna. Ohjelmassa on naisten pujottelu lauantaina ja sunnuntaina, joten ruotsalaisilta jää laskematta kaksi kilpailua kauden yhdeksästä maailmancup-pujottelusta.

– Suomen terveysviranomaiset tekivät tilannearvion ja päätöksen. Sitä noudattaen olemme tehneet tarvittavat toimenpiteet joukkueen eristämiseksi eilisestä (keskiviikosta) alkaen, kommentoi kisojen pääsihteeri Iiro Kaukoniemi tiedotteessa.

Aiemmin torstaina ruotsalaiset arvelivat, että naisten maajoukkuevalmentajan Christian Thoman positiivinen testitulos ei vaarantaisi Ruotsin joukkueen osallistumista kisoihin.

Toistaiseksi yksi ruotsalaistartunta on ainoa julkistettu koronatapaus Levillä. Keskiviikkona 180 henkilöä saapui Kittilään suoralla lennolla Zürichistä, ja heidän koronatestinsä olivat negatiivisia. Mukana oli urheilijoita ja huoltoryhmien jäseniä. Heille tehtiin pikatestit Kittilän lentokentällä.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut