Rony Ahonen pyrkii pelaamaan lätkää rennosti mutta täysillä – porvoolaispuolustaja teki viime kaudella 3+1 vuoden sopimuksen HIFK:n kanssa

Jääkiekko: Porvoolaispuolustaja rikkoi äskettäin 400 liigaottelun maagisen rajan.

Rony Ahonen (oik.) on pelannut tällä kaudella 14 liigaottelussa, joista hän on kirjannut yhden syöttöpisteen tilastoihinsa. Arkisto/Juha Peurala
Toni Degerlund

Toni Degerlund

Porvoolainen jääkiekkopuolustaja, 33-vuotias Rony Ahonen debytoi SM-liigassa kaudella 2006-07 HIFK:n paidassa. Ahonen pelasi tuolloin HIFK:n A-junnuissa, mutta kävi kauden aikana myös neljässä liigaottelussa. Porvoolaispuolustaja on pelannut liigajäillä HIFK:n lisäksi Lappeenrannan SaiPassa ja Rauman Lukossa. Viime kaudella mies palasi jälleen HIFK:iin, jonka kanssa hän teki silloin 3+1 vuoden sopimuksen. Kaikkiaan Ahonen on pelannut SM-liigassa 402 ottelua, joista puolustaja on kerännyt yhteensä 27+77 tehot.

HIFK pelasi edellisen ottelunsa, ennen koronan tuomaa taukoa, 1.12. Rauman Lukkoa vastaan vieraissa. Tällöin Lukko vei pidemmän korren 4–0 (0–0, 1–0, 3–0) lukemin. Raumalaiset ovatkin sarjataulukon kärkipaikalla. HIFK on vastaavasti taulukossa neljäntenä. Ahonen rikkoi liigapelaajien maagisen 400 ottelun rajan rikki 14.11., kun HIFK pelasi Oulussa Kärppiä vastaan. Silloin sarjapisteet matkasivat Helsinkiin, kun HIFK vei voiton 1–7 (0–1, 1–2, 0–4) lukemin. Vaikka Ahonen ei sinänsä rajan rikkomista sen ihmeemmin juhlinutkaan, oli se hieno vaihe miehen jääkiekkouralla.

– Aika hauska juttu sinänsä, josta en itse edes ollut juurikaan tietoinen, ennen kun muutama ilta, ennen peliä, kun joku kyseli hommasta, Ahonen naureskelee.

– Silloin vasta tajusin, että sellainenkin rajapyykki on nyt tulossa vastaan.

– Olihan se ihan siisti juttu, kun sen itsekin tajusin. Oli ihan makee fiilis saada 400 rikki.

Rony Ahonen teki viime kaudella 3+1 vuoden sopimuksen HIFK:n kanssa. Mikko Eloranta

Oli ihan makee fiilis saada 400 rikki.

Vaikka HIFK on pelannut ihan kohtuullisen hyvin SM-liigassa, ei Ahonen itse ole täysin tyytyväinen omaan peliinsä.

– Vähän on ollut liikaa ailahtelevaisuutta omassa pelissäni, Ahonen manaa.

– Vaikea sanoa mistä se on johtunut, mutta eihän se tietenkään mikään ideaalitilanne ole.

– Ainahan sitä siihen pyrkii, että pystyisi antamaan täyden panostuksen joukkueelleen. En ole kuitenkaan ehkä saanut vielä sellaista hyvää flowtilaa päälle tällä kaudella.

– Uskon kuitenkin, että sekin löytyy vielä. Arjessa pitää vain haastaa itsensä koko ajan täysillä, ja pitää pystyä tekemään kaikki asiat mahdollisimman hyvin. Sieltä se hyvä flow pitää vain pystyä kaivamaan esille.

Joukkueessamme on tällä hetkellä ihan hyvä fiilis.

– Joukkueessamme on kuitenkin tällä hetkellä ihan hyvä fiilis. Teemme paljon hommia tällä hetkellä, että kehitymme joukkueena ja pääsemme koko ajan eteenpäin.

Jääkiekon Ahonen aloitti aikoinaan Porvoon Korttelikiekko -turnauksesta, ja sen kautta alkoi seuraharjoittelu Porvoon Smilessa. Seura muuttui Huntersiksi, kun Tolkis Bollklubb (ToBK), Smile ja Porvoon Hockey Team (PHT) yhdistyivät vuonna 1997. Lahjakkaan jääkiekkoilijan tie vei kuitenkin nopeasti Keravalle.

– Siirryin Keravan Shakersiin aika nuorena, noin 13-vuotiaana, Ahonen kertoo.

– Olen aina päässyt haastamaan itseni lätkässä, ja sitä kautta nauttinut tosi paljon lajista. Lätkä on vain ollut aina tosi hauskaa.

– Nyt matka on edennyt jo niin pitkälle, että olen saanut siitä myös ammatin itselleni.

Lätkä on vain ollut aina tosi hauskaa.

– En minä nuorempana mitään muuta ole harrastanutkaan seuratasolla kuin lätkää.

– Futista tuli korttelitasolla hiukan pelattua, mutta ei kuitenkaan seuratasolla. On jotain muitakin lajeja, muun muassa tennistä ja muita pallopelejä, tullut tietysti harrasteltua, mutta ei mitään muuta tosiaan seuratasolla.

Rony Ahonen teki viime kaudella 3+1 vuoden sopimuksen HIFK:n kanssa. Arkisto/Timo Pasanen

Jääkiekon SM-liigassa piti olla pidempi joulutauko, mutta Jääkiekkoliitto rustasi vielä hiukan uusiksi otteluohjelmia. Niinpä HIFK:n pelaa vielä tämän vuoden puolella yhden ottelun, kun se kohtaa perjantaina 18.12. Lappeenrannan SaiPan kotihallissaan. Ottelu pelataan tyhjille katsomoille. HIFK:llä on harjoitukset viitenä päivänä viikossa, maanantaista perjantaihin. Viikonloput ovat olleet nyt vapaat, kun otteluita ei ole pelattu koronarajoituksien vuoksi.

– Meidän harjoituksemme ovat pyörineet ihan normaalisti, eikä harjoituksissamme ole sinänsä ollut mitään eroa aiempaan, Ahonen sanoo.

Itselläni on koko ajan pieni kilpahenki päällä.

– Onhan koronaepidemia tietysti muuten rajoittanut normaalia arkielämää jonkin verran.

– Tällä hetkellä ei voi tietenkään nähdä kaikkia kavereita niin paljoa kuin normaalisti.

– Kaupassa ja muualla mennään myös suosituksien mukaan, ja käytetään luonnollisesti kasvomaskeja.

– Kyllähän korona varmasti meissä kaikissa herättää paljon ajatuksia. Toivottavasti pandemia saataisiin mahdollisimman nopeasti kuriin, että päästäisiin taas elämään normaalimpaa arkea.

HIFK on yksi SM-liigan kestomenestyjistä, ja on ollut yleensä aina kärkikahinoissa mukana. Ahonen korostaa, että joukkueen tavoitteet ovat luonnollisesti jälleen korkealla. Porvoolaispuolustajalla on myös omia tavoitteita, vaikka hän ei halua näitä julkisesti kaikille kertoakaan.

Nautitaan joulusta, vaikka elämmekin hiukan poikkeuksellisia aikoja.

– Totta kai olen asettanut itsellenikin omia henkilökohtaisia pieniä välitavoitteita, ja sitä kautta hiukan isompiakin.

– Ilman tavoitteita homma ei menisi eteenpäin. Itselläni on koko ajan pieni kilpahenki päällä.

– En halua omia tavoitteitani sen isommin avata muille, mutta sanotaan vaikka näin, että haluan edelleenkin kehittyä jääkiekkoilijana.

Rony Ahosen perheeseen kuuluu vaimo, seitsemänvuotias poika ja kaksivuotias tyttö. Vaikka korona vaikuttaa jollain tavalla kaikkien jouluun, niin Ahosilla aiotaan nauttia tästäkin huolimatta joulusta täysillä.

– Vietämme joulun ihan normaalisti oman perheemme kesken, ja nautimme yhdessäolosta, Ahonen sanoo.

– Kyllähän me toivomme, että joulupukkikin pääsisi käymään meilläkin kylässä koronasta huolimatta.

– Toivotan kaikille rauhallista joulua jo tässä vaiheessa. Nautitaan joulusta, vaikka elämmekin hiukan poikkeuksellisia aikoja.

Taustat

Rony ”Mauno” Ahonen

Ikä: 33 vuotta.

Kotipaikka: Porvoo.

Seura: HIFK (kasvattiseura: Porvoon Smile, josta tuli myöhemmin Hunters, kun paikalliset seurat yhdistyivät).

Parhaat saavutukset (omasta mielestä): Laaja ystäväpiiri, jonka olen saanut kiekon kautta, sekä omat pienet menestykset, mitä on tullut matkan varrella. Siviilissä oma perhe, joka voi hyvin ja on pysynyt terveenä.

Lempiruoka: Pasta bolognese.

Lempimusiikki: Musiikissa olen kaikkiruokainen. Nyt on tullut kuunneltua enemmän Suomi räppiä, mutta musiikkimaku vaihtelee aika paljon fiiliksen mukaan.

Motto: Rennosti täysiä.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut