"Niin hieno hevonen, että kuskilla pitäisi olla kravatti ja valkoinen paita" – Oulussa nähtiin tuttu voittaja

Lauri Jääskeläinen / STT

Jukka-Pekka Kauhasen valmentama Koskelan Akseli aloitti Kavioliigan kylmäveristen kierroksen johtamalla lähdöstä maaliin. Rokin Maxi ja Koveri pystyivät haastamaan, mutta ohittaminen jäi lopulta hyväksi yritykseksi.

– Viisi vuotta sitten oltiin samassa tilanteessa täällä, ja sanoin omistaja Eero Matikaiselle, että tehdään tästä oikein hyvä hevonen. Nyt ollaan tässä, Kauhanen kommentoi liikuttuneena Oulun voittajaseremonioissa.

Lämminveristen Kavioliigassa nähtiin myös tuttu nimi seremoniapaikalla. Don Williams uhkui alusta saakka menohaluja. Se eteni kärkeen, jonka jälkeen muut kamppailivat vain kakkossijasta.

Markku Niemisen valmentama upea ranskalainen ori sai ohjastaja Ari Moilasen heittämään oman arvionsa sopivasta etiketistä rattailla.

– Don Williams on niin hieno hevonen, että kuskilla pitäisi olla kravatti ja valkoinen paita päällä, kun tällä ajaa. Meneminen on tosi helppoa. Oriin asenne on hieno. Se on lisäksi lunki kaveri, joka menee korvat pystyssä, Moilanen ihasteli.

Niemisen tallin hevoset tekivät kokonaisuutena upean reissun Ouluun, sillä ikäluokan kärkeä kolkutellut tamma Donna Leonora jyräsi pitkällä kirillä myös Toto75-voittoon.

Illan isoimman palkinnon, 120 00 euroa, lunasti itselleen Flex To Wheels. Hevoselta löytyy vahva kytkös Pohjois-Suomeen, sillä sen omistaja-kasvattaja-valmentaja Risto Salmela on syntynyt ja kasvanut Kemijärvellä.

Kierroksen muut voittajat olivat takaa hienosti kirinyt Lastsundayinmay sekä samalla reseptillä Suomessa debytoinut norjalainen kylmäverinen Troll Sterk Viking. Riville löi niitin toinen suursuosikki Tanpopo, joka eteni takarivistä kärkeen jo avauspuolikkaan täyttyessä.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut