Jabari Harris on tehnyt Butchersin kanssa vuoden jatkosopimuksen

Amerikkalaisen jalkapallon erikoisseura Porvoon Butchersin edustusmiehistö on saanut pelinrakentajan. Butchersissa Vaahteraliigaa pelannut Jabari Harris on tehnyt vuoden jatkosopimuksen porvoolaisten kanssa. Porvoossa ollaan erittäin iloisia mahdollisuudesta jatkaa yhteistyötä Harrisin kanssa, joka vahvistaa talviharjoittelua. Näin joukkue saa hyökkäyksen pelikirjaa harjoiteltua koko off-seasonin. Harrisin pitkä ja kattava ura Euroopassa alkoi vuonna 2014 saavuttuaan Porvoon Butchersiin ensimmäisen kerran. Harris on tuttu pelikentiltä niin Puolan liigassa kuin myös kotoisessa Vaahteraliigassa.

Laitahyökkääjä Rj Long vahvistaa Porvoota kaudella 2021. Viimeksi kaudella 2019 Vaahteraliigassa nähty Long oli kiinniottotilaston kärkipaikalla yhdessä Seppäsen kanssa 79 kiinniotolla. Jaardeja tuolta kaudelta kertyi 1053, sekä 11 touchdownia. Kauden 2020 Longin oli määrä pelata Saksassa Munich Cowboysin riveissä, mutta koronan ollessa esteenä, Long nähtiin loppukaudesta tukemassa Butcherssin valmennustiimiä. Tulevalla kaudella Long tullaan varmasti näkemään hyökkäyksen lisäksi myös puolustuksessa.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut