TPS maksoi kalavelat Sportille

Rauno Laine / STT

Turun Palloseura hävisi vajaat kaksi viikkoa sitten miesten jääkiekkoliigassa kotihallissaan Vaasan Sportille niukasti voittolaukauskisan jälkeen. Keskiviikkona TPS piti vaasalaiset kurissa ja maksoi kalavelat 3–1-kotivoitolla. TPS:n 19-vuotias Mikael Pyyhtiä sinetöi liigauran avausmaalillaan voiton turkulaisille kolmannen erän lopulla.

– Hienosti joukkue pyristeli voittoon, vaikka vieraat hallitsivat selvästi ottelun loppupuolta. Avauserässä peli sujui kohtuullisesti, mutta jotenkin kadotimme pelituntuman ottelun aikana, totesi TPS:n päävalmentaja Raimo Helminen.

Joel Janatuinen vei kotijoukkueen johtoon ylivoimalla avauserän lopulla. Sport hallitsi toista erää, mutta Mika Partasen kauden avausosuma jäi vaasalaisten ainoaksi. Edellisessä kohtaamisessa voittomaalin tehneellä Michael Keräsellä oli mahdollisuus viedä vieraat johtoon, mutta mies epäonnistui rangaistuslaukauksessa.

Sportin päävalmentaja Risto Dufva totesi, että joukkueen pelisuoritusta ei voi moittia tappiosta huolimatta.

– Rakensimme hyvin paikkoja, mutta yhdellä maalilla ei näitä pelejä voiteta, Dufva sanoi.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut