Sara Kuiviston tavoitteena on pistää hallin Suomen ennätykset uuteen uskoon – viime viikonloppuna tuli jo maailman kärkiaika 1500 metrillä

Yleisurheilu: Kuivisto on elämänsä kunnossa ja huokuu itsevarmuutta.

Sara Kuivisto on omasta mielestään elämänsä parhaassa kunnossa. Outi Paappanen

Toni Degerlund

Porvoon Akilleen 29-vuotias keskimatkojen juoksija Sara Kuivisto rikkoi 1500 metrin juoksun EM-rajan. Samalla porvoolainen antoi vankan näytön hallikauden vireestään Helsingin Liikuntamyllyssä käydyissä kutsukilpailuissa. Kuivisto jäi kolme sekunnin sadasosaa Suomen halliennätyksestä (4.11,89), joka on Sandra Erikssonin nimissä. Kuiviston aika, 4.11,92 oli kuitenkin maailman tämän kauden kärkitulos. Aiemman kauden kärkituloksen, 4.12,02 juoksi saksalainen Katharina Trost viime lauantaina Karlsruhessa, Maailman hallikiertueen toisessa osakilpailussa.

Kuivistolla ei ollut Liikuntamyllyn kutsukilpailussa mitään sen ihmeellisempää tavoitetta, muuta kuin juosta mahdollisimman hyvä juoksu. Matkalle osallistui Kuiviston lisäksi kolme muuta juoksijaa (Nathalie Blomqvist, Ilona Mononen ja Taru Häyrinen) ja yksi jänis (Moona Latvala). Sen lisäksi joukkoa kiritti Myllypuron valojänis. Blomqvist juoksi matkalla toiseksi ( 4.19,16) ja Mononen kolmanneksi (4.27,29).

– Valojänis oli asetettu 4.15 vauhtiin. Valojäniksen perässä juoksi ”ihmisjänis” aina 800 metriin saakka. Sen jälkeen juoksin loppumatkan yksin ja vedin viimeisen 500 metriä kovempaa kuin valojänis, Kuivisto kertoo.

– Juoksu tuntui erittäin helpolta ja vauhti oli ihan sopivaa ensimmäiseen kisaani. Jäi kyllä tunne, että jos olisi menty alku hieman kovempaakin, niin olisin pysynyt silti hyvin mukana. Mutta parempi tällainen kiihtyvä vauhdinjako näin avauskisaksi.

Naisten 1500 metrin kärkitrio: toiseksi juossut Nathalie Blomqvist, voittaja Sara Kuivisto ja kolmanneksi juossut Ilona Mononen. Kaikki kohensivat halliennätystään. SUL

Kuivisto on harjoitellut marras- ja tammikuussa Pajulahden alppimaja olosuhteissa, koska ulkomaanleireille ei ole ollut nyt asiaa koronan vuoksi. Kuivisto vietti alppimajassaan tänä aikana yhteensä kuusi viikkoa.

Tavoitteenani on uudet Suomen ennätykset.

– Pajulahdessa on tullut oltua nyt aika paljon, Kuivisto kertoo.

– Eipä se arki siellä nyt valtavasti eroa normaalista arjestani. Eli yksinkertaistettuna aamupala, aamutreeni, lepoa, lounas, lepoa, iltatreeni, päivällinen, oleilua, huoltavaa ja lopuksi nukkumaan. Väleissä teen koneella pieniä hommia, katson telkkaria, luen ja nukun.

– Harjoituskauteni on mennyt syksystä saakka niin hyvin, kun se voi oikeastaan vain mennä. Pystyin tekemään ensin erinomaisen perusvoimajakson.

– Sen jälkeen sain kerättyä todella hyvin kilometrejä. Sitten siirryttiin kovempiin tehotreeneihin radalle, jotka nekin ovat kulkeneet koko ajan ennätystahdissa. Voisin kyllä sanoa, että olenkin elämäni kunnossa.

Sara Kuivisto on omasta mielestään elämänsä parhaassa kunnossa. Outi Paappanen

Kuivisto starttaa kisaviivalle jälleen jo tulevana viikonloppuna, kun hän juoksee Jyväskylässä 400 ja 800 metrin matkat. Yleisurheilun SM-hallit käydään 20.-21.2. Jyväskylän Hipposhallissa. Euroopan mestaruushallikilpailut eli tuttavallisemmin EM-hallit järjestetään vastaavasti Puolan Torunissa 4.3.-7.3. Kuivisto aikoo osallistua molempiin, ja tavoitteena on juosta kovempaa kuin koskaan aiemmin.

– Aion juosta SM-halleissa 800 ja 1500 metriä. Tavoitteena on tietysti voitto, sekä uudet Suomen ennätykset, ellen ole niitä ennen noita kisoja saanut vielä juostua, Kuivisto toteaa.

– Hallikauteni päätavoite on EM-hallit. Alustavasti juoksen siellä 800 metriä, mahdollisesti myös 1500 metriä, mutta tästä ei ole vielä tehty lopullista päätöstä.

– Olisin halunnut hyviä ja kovia, kansainvälisiä hallikisoja alle, mutta koronan vuoksi taidan pysytellä turvallisesti kotimaassa.

– Toki täälläkin tarvitaan negatiivia koronatestejä mentäessä toiselle paikkakunnalle, kuten muun muassa viikonloppuna Jyväskylään.

– Ensi kesän kisoista ei olla tehty vielä päätöksiä, mutta olympialaiset ovat iso tavoitteeni.

– 800 metriä on päämatkani, mutta juoksen tässä sivussa välillä myös 1500 metriä. Olympialaisissa 800 metriä on kuitenkin päätähtäimessäni.

Taustat

Sara Kuivisto

Kotipaikka: Porvoo.

Ikä: 29 vuotta.

Seura: Porvoon Akilles.

Paras saavutus (omasta mielestä): Euroopan joukkuemestaruuskilpailut ja Puolan superliiga, jossa neljäs sija 800 ja 1500 metrillä 2019. Sekä Suomen mestaruudet.

Lempiruoka: Olen ammatiltani kokki, joten tykkään ihan kaikesta.

Lempimusiikki: ”Kaikkiruokainen”.

Motto: Who dares, wins (suom. Se, joka uskaltaa, voittaa).

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut