Helmarit valoivat yhteishengestä murtumattoman puolustuksen pohjan – "Mentaliteetti on se, ettei vastustajaa päästetä tilanteisiin"

Eveliina Summanen (vas.), Anna Westerlund ja maalivahti Tinja-Riikka Korpela seuraavat palloa Suomi-Portugali-ottelussa Helsingissä 19. helmikuuta. EMMI KORHONEN / LEHTIKUVA

Antti Salmensaari / STT

Tunnemyrsky perjantaina varmistuneesta EM-kisapaikasta on Suomen naisten jalkapallomaajoukkueessa viikonlopun aikana jo laantunut. Edessä on vielä yksi ottelu, jossa joukkue voi kirjoittaa historiaa. Suomella on mahdollisuus pelata tappiottomat karsinnat, mikäli tiistaina Kyproksella ei tapahdu ihmettä.

– Ollaan puhuttu siitä, että halutaan suorittaa viimeisessä ottelussa yhtä hyvin kuin tähänkin mennessä. Se on jatkonkin kannalta tärkeää osoittaa, että pystymme pelaamaan loppuun asti, vaikkei olekaan niin isoa panosta, sanoo keskikenttäpelaaja Eveliina Summanen.

Kypros ei ole tehnyt karsinnoissa maaliakaan, eikä sen pitäisi onnistua Suomeakaan vastaan. Suomi on päästänyt karsinnoissa vain kaksi maalia, mikä perustuu Summasen mielestä yhdessä luotuun mentaliteettiin.

– Mentaliteetti on se, ettei vastustajaa päästetä tilanteisiin. Yhteishenki on kasvanut tosi hyväksi joukkueessa karsintojen aikana. Pelaajista se (halu puolustaa) lähtee ja siitä yhteishengestä kentän ulkopuolella. On helppo syttyä peleihin ja lähteä puolustuksen kautta, kun kaikilla on yhteinen ja selkeä sävel, Summanen linjaa.

Keskikentän kaksikko palvelee toisiaan

Tiiviin puolustuspelin perusta on lähes muuttumaton avauskokoonpano. Hanakasti taklaava Summanen on ollut avauksessa jokaisessa seitsemässä karsintapelissä ja muodostanut Emmi Alasen kanssa lujan kaksikon puolustuslinjan eteen.

– Yhteispeli on parantunut ja molemmat pystyvät ehkä pelaamaan omilla vahvuuksillaan ja palvelemaan toisen vahvuuksia. Koen, että Emmi on erittäin hyvä pallollisena ja yritän häntä ruokkia hyökkäyspelissä. Itselläni on ehkä vahvuutena tilanteenvaihdot ja pallon riistäminen, Summanen sanoo.

– Mutta ei meillä ole selkeitä rooleja ja sitäkin ollaan puhuttu, että pitäisi pystyä vähän varioimaan, ettei oltaisi niin selkeästi luettavissa, Summanen jatkaa.

Suomen kisapaikka perustui kolmeen lisäaikamaaliin. Summanen lupaa, että tiistaina Helmarit osuu jo aiemmin.

– Onhan se mahtavaa tehdä lisäajan viimeisillä hetkillä maali. Sitä on koko pelin odotettu ja kun se palkinto tulee niin lopussa, niin se on ainutlaatuinen tunne. Mutta huomenna ratkeaa ennen lisäaikaa.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut