Nesteen Soutajien Joel Naukkarinen rakensi asunnostaan vähähappisen alppimajan poikkeuksellisesti keskelle kaupungin keskustaa

Joel Naukkarinen tekemässä soutuharjoitusta 50m2 kerrostalohuoneistonsa olohuoneessa 3000m korkeutta vastaavassa happipitoisuudessa. Marika Makkonen

Helmikuun lopulla järjestetyissä sisäsoudun MM-kisoissa kaksi MM-joukkuekultamitalia, henkilökohtaisen MM-hopeamitalin ja MM-pronssin takonut 27-vuotias kilpasoutaja Joel Naukkarinen on asunut vähähappisissa oloissa yli kolmen vuoden ajan eri muodoissa. Hän on nukkunut erilaisissa alppiteltoissa, käyttänyt erilaisia treeniin ja levon ajaksi suunnattuja maskeja, rakentanut 8 erilaista harjoittelutelttaa ja leireillyt todellisessa vuoristossa Addis Abebassa (2350m).

– Kuopiossa tai muualla Suomessa ei ole riittävän korkeita paikkoja vuoristoharjoittelua varten, Naukkarinen toteaa.

– Piti sitten rakentaa sellainen itse. Teltat ja maskit ovat hyviä, mutta osin epäkäytännöllisiä apuvälineitä. Niinpä päätin laajentaa olosuhteita koko asuntooni.

Joel Naukkarinen ja Antti Heinänen Itä-Suomen Yliopiston sovelletun fysiikan laitoksella HUMEA-laboratoriossa. Marika Makkonen

Naukkarinen on rakentanut Kuopion kaksiostaan vähähappisen alppimajan. Alppimajalla simuloidaan korkean ilmanalan happiolosuhteita, ja oleskelemalla alppimajassa pystytään kehittämään elimistön hapenottokykyä vuoristoharjoittelua vastaavalla tavalla. Naukkarinen tarjoaa kilpailukauden ajaksi alppimajaansa vuokralle toisille urheilijoille.

– Soutu on lajina sellainen, että otollisten harjoitusolosuhteiden löytäminen vuoristosta on vaikeaa.

– Soutajilla on kuitenkin mitattu maailman suurimpia hapenoton arvoja ja lajin vaatimukset hengitys- ja verenkiertoelimistölle ovat poikkeukselliset, mikä johtaa vuoristoharjoittelun tuomasta parantuneesta kestävyydestä hyötymiseen, kuvailee Naukkarisen kanssa työskentelevä Kuopion alueen urheiluakatemian valmentaja Antti Heinänen.

Harjoituksen aikana pulssioksimetri näyttää, että Joel Naukkarisen veressä on happea 90%:a normaalista hemoglobiiniin sitoutuvasta määrästä. Olosuhteiden ja fysiologian tarkka seuranta on keskeistä harjoitellessa ääriolosuhteissa. Antti Heinänen

Kilpasoudun ohella Naukkarinen panostaa määrätietoisesti myös lääketieteen opintoihin Itä-Suomen yliopistossa. Alppimajahuoneisto yliopiston ja erinomaisten harjoittelupaikkojen läheisyydessä on hyvin harvinainen yhdistelmä.

– Naukkarisen alppikoti tarjoaa kodinomaiset olosuhteet myös pidempiaikaiseen asumiseen ja harjoitteluun yliopistokaupungin keskustassa, mikä erottaa sen muista vastaavista ratkaisuista koko Suomen mittakaavassa, kuopiolainen asuntomyyjä Matias Romppainen kuvailee poikkeuksellista huoneistoa.

Naukkarinen tavoittelee paikkaa Tokion Olympialaisiin pariairokaksikossa Olli-Pekka Karppisen kanssa. Naukkarinen muuttaa kilpailukaudeksi soutuolosuhteiden takia muualle ja laittaa siten alppimajahuoneistonsa vuokralle.

– En koskaan ymmärtänyt vanhaa sananlaskua: ‘Jos Muhammed ei mene vuoren luo, pitää vuoren tulla Muhammedin luo’, ennen kuin tajusin sen kertovan meidän suomalaisten urheilijoiden mahdollisuuksista korkeanpaikan harjoitteluun.’’, vitsailee Naukkarinen, mutta lisää vakavissaan ‘’Tässä ei kannata kestävyysurheilijoiden antaa tasoitusta.’’.

Taustat

Taustatietoja vuokraajasta

27-vuotias kilpasoutaja ja lääketieteen opiskelija Joel Naukkarinen.

Viimeisimmät saavutukset kaksi MM-kultaa (miesjoukkue ja sekajoukkue), MM-hopea (1 h) ja MM-pronssi (500m) Sisäsoudun MM-kisoissa helmikuussa 2021.

Aiempia urheilusaavutuksia mm. kymmenittäin MC-, EM-, MM-, ja U23MM-sijoituksia 9.-30., 4 opiskelijoiden arvokisamitalia, sisäsoudussa 5 aiempaa arvokisamitalia, 122 SM-mitalia, 10 SE-tulosta ja yksi maailman ennätys.

Tavoittelee paikkaa Tokion Olympialaisiin pariairokaksikossa Olli-Pekka Karppisen kanssa.

Video Naukkarisen alppimajakodista urheilijan YouTube -kanavalla osoitteessa https://youtu.be/u1B7oedF_fk

Linkki vuokrailmoitukseen: https://www.tori.fi/pohjois-savo/Alppimaja_Kuopion_keskustassa_81301557.htm?ca=18&w=3

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut