Leijonat kukisti Italian ja nousi lohkonsa kärkeen – puolustaja Sund ja maalivahti Säteri Leijonien voiton takuumiehinä

Leijonat nousi B-lohkon kärkeen. JUSSI NUKARI / LEHTIKUVA

Petteri Ikonen / STT

Suomi voitti jääkiekon miesten MM-kilpailujen torstain myöhäisottelussa Italian maalein 3–0 ja nousi B-lohkon kärkeen. Puolustaja Tony Sund laukoi kaksi maalia ja hyökkääjä Arttu Ruotsalainen yhden, mutta enempäänkin olisi ollut mahdollisuudet. Italian maalivahti Justin Fazio (33 torjuntaa) piti lukemat siedettävinä.

– Kaksi maalia ei tapahdu joka ilta. Hyvä, että meni sisään, mutta pääasia oli voitto, Sund summasi suoritustaan C Moren televisiolähetyksessä.

Leijonien maalilla torjui Harri Säteri, jolle voitto oli ensimmäinen Latviassa pelattavissa MM-kilpailuissa. Leijonille nollapeli oli kisaurakan ensimmäinen. Säteri poimi kiekon 11 kertaa.

Italia ja Suomi olivat kohdanneet edellisen kerran vuonna 2007, jolloin Leijonat kukisti vastustajansa Moskovan MM-jäällä 3–0. Petri Kontiola pelasi tuolloin ensimmäisissä MM-kilpailuissaan. Lokakuussa 37 vuotta täyttävä keskushyökkääjä on Latviassa Suomen joukkueen nestori ja nappasi torstai-iltana syöttöpisteen avausmaaliin. Kontiola pohjusti Jere Innalan kanssa Sundin ensimmäisen täysosuman.

Ohjuri säikäytti

Suomi hallitsi peliä alusta lähtien, ja Italia joutui tyytymään vastaiskuihin. Säteri selvitti tilanteet vaikeuksitta. Sund sivalsi avausmaalin seitsemännellä minuutilla ylivoimalla. Puolitoista minuuttia myöhemmin Ruotsalainen tuplasi lukemat Niko Ojamäen syötöstä.

Toisen erän alkupuolella Italia säikäytti, kun Luca Frigo ohjasi Peter Spornbergerin laukauksen Säterin selän taakse. Tuomaristo hylkäsi maalin pitkän videotarkastuksen jälkeen, koska Frigo pelasi kiekkoa korkealla mailalla.

Pian hylätyn maalin jälkeen Sund tälläsi Leijonat 3–0-johtoon. Saku Mäenalanen tarjoili laidasta syötön Sundille, ja Marko Anttila teki maskin Italian maalille. Mäenalasen, Hannes Björnisen ja Anttilan ketju on ollut MM-urakan aikana Suomen paras ja jatkoi sähäkkää peliään myös Italiaa vastaan.

– Ehjä peli meiltä. Toisessa erässä ei oltu läheskään niin hyviä kuin pitää olla, mutta paransimme kolmanteen erään. Ihan ansaittu voitto, Sund jutteli.

"Kova setti on tulossa"

B-lohkon kärkeen noussut Suomi jatkaa pelejään lauantaina, jolloin vastassa on Saksa. Leijonat on raapinut kasaan kymmenen, Saksa yhdeksän ja Yhdysvallat yhdeksän pistettä. Saksa-ottelun jälkeen vastassa sunnuntaina on Latvia ja tiistaina lohkon päätöskierroksella Kanada.

– Kova setti on tulossa. Kovaa on ollut tähänkin asti, ja nyt tulee kova rypistys ennen kuin tosipelit alkavat. Jos pystymme parantamaan tästä, niin hyvä tulee. Pitää pelata enemmän kiekolla ja pystymme parantamaan puolustusalueella. Meillä oli paljon laukauksia. Pitää olla tehokkaampi, Sund paalutti.

A-lohkossa kompastelleet Ruotsi ja Tshekki väänsivät tasaisesti iltaottelussa. Ruotsi karkasi 2–0-johtoon, mutta Tshekki punnersi voiton lukemin 4–2 ja kasvatti pudotuspelihaaveitaan.

Kommentoi

Mainos: Itä-Uudenmaan Osuuspankki

Kaikki joukolla vaurastumaan!

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut