Coastal-soutu kerää innostuneita harrastajia Porvoossa – mukana on kuntoilijoita ja olympiatason soutajia

Soutu: Coastal-soutua on kutsuttu olympialuokkasoudun villiksi serkuksi.

Virpi Varjolaakso (edessä) ja Saija Pihkanen soutavat Coastal-soutu a kaksikossa. Teo Virta ei ole vielä kokeillut lajia, vaan keskittyy toistaiseksi pelkästään olympialuokkiin. Toni Degerlund

Toni Degerlund

Coastal- eli suomalaisittain rannikkosoutu on tällä hetkellä ylivoimaisesti soudun kasvavin laji, joka vetää puoleensa kiinnostuneita koko ajan lisää. Niin myös Porvoossa. Nesteen Soutajissa lajia harrastaa kunto- ja kilpamielessä nuoria ja kokeneempia soutajia. Osa kilpailee kuntoilumielessä, mutta joukossa on myös soudun kärkinimiä, muun muassa Joel Naukkarinen, joka kävi äskettäin soutamassa Tokion olympiakarsintakilpailuissa olympialuokan kaksikkoa, seurakaverinsa Olli-Pekka Karppisen kanssa. Paikkaa olympialaisiin ei irronnut tällä kertaa, mutta se ei miestä ole lannistanut.

Porvoon Nesteen Soutajissa coastal-soutu on silta o-vene- ja puuvenesoudun välillä.

– Meillä voi sujuvasti hyppiä kirkkoveneestä coastaliin ja o-veneeseen, Nesteen Soutajien Saija Pihkanen kertoo.

– Tulevana lauantaina lähdemme kisaamaan Jyväskylään kymmenelle kilometrille, coastal-soudun SM-kisat ovat vastaavasti 19-20.6.

– Meidän lopullinen tiimimme on vielä vähän auki. Olemme mukana joka tapauksessa varsin kirjavalla joukkueella, aina eliittiurheilijoistamme, kuntoilijoihin.

– Kaikki kelpaavat coastalointiin mukaan ja mahtuvat hyvin samalle viivalle.

Kaikki kelpaavat coastalointiin mukaan ja mahtuvat hyvin samalle viivalle.

– Se on myös yksi tämän lajin suola. Missä muussa lajissa tämmöiset kuntoilijat pääsevät kilpailemaan olympiaurheilijoiden kanssa samaan kisaan, Pihkanen naureskelee.

Saija Pihkanen (vas.) ja Virpi Varjolaakso soutavat Coastal-soutu a kaksikossa. Toni Degerlund

Coastal-vene poikkeaa olympialuokan veneistä vakaudellaan, joka sopii hyvin kovatuulisempaankin merenkäyntiin. Coastal-soudussa on sama soututekniikka kuin o-veneissä. Koska lajissa soudetaan ”vapailla” avovesillä, vaatii coastal-soutu kuitenkin tuulen ja käännösten takia enemmän voimaa.

– Coastal-soutu on rennompaa menoa, eikä sovi ”jäykkäniskoille”. Jo senkin vuoksi, että sen pään on käännyttävä soudun aikana. Tämä on rämäpäisempää touhua, Pihkanen toteaa.

– Tämä sopii hyvin retkisouduksi, kuntosouduksi, aktiiviharrastajalle tai tavoitteelliselle kilpailijalle.

Coastal-soutu sopii hyvin retkisouduksi, kuntosouduksi, aktiiviharrastajalle tai tavoitteelliselle kilpailijalle.

– Veneen vakauden ansiosta, mukaan on helppo tulla ja aloittaa laji. Soudun voi aloittaa aluksi, vaikka kaksikossa, jossa kokeneempi voi opastaa alkuun.

– Vakaus mahdollistaa myös varsin eri kokoisten soutajien yhdessä soutamisen. Tosin tässäkin lajissa, ideaali on toki samankokoinen soutupari.

Porvoon Nesteen Soutajien Jyrki Kiviniemi on lajin uranuurtaja Suomessa. Kiviniemi osallistui coastal-soudun MM-kisoihin vuonna 2016. Kiviniemellä on myös miesten kaksikoiden Sulkavan Soutujen ennätys puuvenekaksikosta Jani Söderlundin kanssa. Lajia ei ole vielä kelpuutettu olympialaisiin, vaikka siitäkin on jo käyty keskusteluja kabineteissa. Lajissa on myös oma mielenkiintoinen, kansainvälinen kilpaluokka beach sprint, eli juoksu ja soutu. Juoksu alle kilometrin matkana, sekä kestävyyskisoissa 4–6 kilometriä radalla, jossa on lukuisia käännöksiä. Sen lisäksi lajissa järjestetään useamman päivän haastesoutuja.

Teo Virta ei ole vielä kokeillut Coastal-soutu a, vaan keskittyy toistaiseksi pelkästään olympialuokkiin. Toni Degerlund

Nesteen Soutajien Saija Pihkanen kannustaa kaikkia rohkeasti kokeilemaan lajia. Haluaapa sitten vain kohottaa kuntoaan, tai lähteä kilpailemaan tosi mielessä.

– Meidän seurastamme löytyy yksikkö ja kaksikko soutajiemme käyttöön, ja erinomaiset puitteet lajin harrastamiseen.

– Iso etu on myös seuramme kova tekninen osaaminen, joka tulee o-venepuolelta. Säästyy monelta krampilta, kun aloittaa soudun heti osaavissa käsissä.

– Autamme aina uusia vesille viikoittain, ja soutukoulukin on tulossa, kun koronatilanne sen vain sallii.

– Coastal-soutu on osa o-vene masters-soutua, eli yksin ei tarvitse pärjätä ja porukassa on aina hauskempaa. Sitä kautta tulee myös selkeä tekninen tuki kokeneilta lajiniiloilta.

– Meillä myös edustustason eliittiurheilijamme peukuttavat seuran coastaloinnille ja ovat samalla upeana esimerkkinä kisoissa, tulevaisuuden lupauksillemme.

– Meillä mahtuu samaan kisajoukkueeseen kuntoilijat ja kansainväliset edustustason urheilijat. Kukin suorittaa parhaan kykynsä mukaan, toisiaan tsempaten, Pihkanen sanoo.

Taustat

Coastal-soutu

Coastal (rannikko)-soutua on kutsuttu perinteisen olympialuokkasoudun villiksi serkuksi. Se kuvaakin lajia hyvin, sillä Coastal-soutua voi harrastaa merellä isoissa aalloissa, jotka tuovat lajiin uuden, seikkailu-urheilutyylisen ulottuvuuden. Kilpailuissa ei ole myöskään omia ratoja, jolloin kontaktit ja omien reittilinjojen valitseminen ovat osa lajia.

Coastal-soutu on tällä hetkellä nopeimmin kasvava soutumuoto maailmalla ja siinä järjestetään vuosittain maailmanmestaruuskilpailut. MM-kilpailuissa kilpailumatkat ovat 4-6 km. Lajia harkitaan myös olympialaisten ohjelmaan. Lajin isoja maita ovat tällä hetkellä Italia ja Ranska, mutta Coastal-soutajia löytyy ympäri maailmaa.

Coastal-vene on olympialuokan venettä huomattavasti vakaampi, ja aloittelijakin oppii sillä nopeasti soutamaan. Kokeneelle soutajalle puolestaan haastavat olosuhteet tuovat adrenaaliryöppyjä ja loputtomasti opeteltavaa. Veneluokkia on kolme; yksikkö, kaksikko ja perämiehellinen nelikko.

Suomen olosuhteissa Coastal-soutu sopii meren lisäksi loistavasti järville. Se mahdollistaa soudun myös tuulisilla keleillä ja kylmillä vesillä, jolloin olympialuokan tai puuveneen soutaminen on hankalaa tai jopa vaarallista.

Kilpailun ja kuntoilun lisäksi Coastal-soutu sopii erinomaisesti myös retkeilyyn. Useissa veneissä rungon sisään ja/tai päälle saa mahtumaan teltan, makuupussin yms. retkeilyvarusteita. Samalla veneellä voi siis tehdä souturetkiä ja osallistua maailmanmestaruuskilpailuihin.

Kansainvälisen soutuliiton coastal-sivut http://www.worldrowing.com/coastal/.

www.melontajasoutuliitto.fi/lajit/coastal-soutu/

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut