FC Lahden kolmen ottelun voittoputki katkesi tiistaina Valkeakoskella, kun miesten jalkapalloliigan ottelu Hakaa vastaan päättyi 1–1. Reilut kaksi viikkoa sitten Ruotsia vastaan A-maaotteludebyytin tehnyt Jasin Assehnoun oli pettynyt tulokseen ja oman joukkueen peliin.
– Emme saaneet juuri lainkaan luotua vaarallisia tekopaikkoja. Pelimme oli liian passiivista. Tasapeli ei tuloksenakaan missään nimessä tyydytä, Assehnoun sanoi.
Assehnoun teki kaksi maalia liigan avauksessaan Interiä vastaan ja yhden Ilvestä vastaan 10. kesäkuuta. Välissä hän pelasi avausjakson Solnassa, kun Ruotsi kaatoi Huuhkajat 2–0.
– Maajoukkuekokemus oli ihan mukava, mutta ei se ole muuttanut minua mitenkään. Samalla tavalla teen töitä kuin ennen sitä, Assehnoun sanoi.
Hakan valmentaja Teemu Tainio myönsi, että Assehnoun oli tarkoitus pitää tarkasti.
– Siinä onnistuttiin, mutta muuten peli oli aika lässy. Jälleen kerran omissa kolisi erikoistilanteessa, Tainio viittasi FC Lahden tasoitukseen.
Javi Hervasin vapaapotku kimposi Hakan pelaajasta ohi maalille palanneen Mika Hilanderin. Kymmenen minuuttia aiemmin Ishmael Yartey oli laukonut vapaapotkusta Hakan johtoon.