Jalkapallokuume on kohollaan EM-päänäyttämöllä Lontoossa – englantilaisfanien yritys rynniä ennen aikojaan EM-stadionille tukahtui alkuunsa

Lontoon kadut ovat täyttyneet kotijoukkueen kannattajista, ja kisahuuma vain kiihtyi tunteja ennen EM-loppuottelun alkua. Englantia on vastassa Italia. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP-TT

Runsaat sata Englannin kannattajaa yritti luvattomasti rynnistää Lontoon Wembleyn stadionille ennen jalkapallon miesten EM-loppuottelun Italia–Englanti alkua. Vartijat kuitenkin pysäyttivät rynnäkön alkuunsa.

– Turvatoimet toteutettiin nopeasti, eikä ihmisille aiheutunut vahinkoa, viranomaiset tiedottivat.

EM-finaalin lähestyessä tunnelma Lontoon Wembleyn lähistöllä on muuttunut päivän mittaan riehakkaammaksi. Osa lähinnä Englannin faneista on heitellyt ilmaan reppuja, oluttölkkejä ja soihtuja. Kadut Wembleyn ympäristössä ovat finaalihuumassa ruuhkautuneet.

Pääasiassa Englannin kannattajat ovat matkallaan Wembleyn stadionille kokoontuneet pubeissa ja hoilanneet suosikkiensa kannustuslauluja. Fanitus on saanut hysterian piirteitä, sillä Englanti pelaa arvokisafinaalissa ensimmäistä kertaa 55 vuoteen.

Heinäkuun lopussa 1966 Englanti marssi maailmanmestariksi, kun se kukisti vanhalla Wembleyllä MM-finaalissa Länsi-Saksan 4–2. Nyt vastassa on niin ikään lajin mahtimaihin lukeutuva Italia, joka lähtee EM-loppuotteluun hulppeassa 33 peräkkäisen tappiottoman pelin putkessa.

Luoteisessa Lontoossa on riittänyt tänään meteliä, kun autojen torvet ovat soineet EM-finaalin merkiksi. Wembleyn ulkopuolella Lontoossa yksi tapaamispaikoista on Leicester Square, joka on yksi suurkaupungin tunnetuimmista maamerkeistä. Aukiolle kokoontuu tuhansittain ihmisiä katsomaan finaaliottelua näyttöruudulta.

Englannin, lempinimeltään "Kolmen leijonan", kannattajien odotukset ovat pilvissä.

– Heillä on ollut epäonneakin viimeksi kuluneen viiden vuosikymmenen aikana. Luulen, että nyt on heidän aikansa loistaa, Luke Benton arvioi Englannin turnauskohtaloa.

Koronapandemia on vain kasvattanut jalkapalloentusiastien janoa. Koronan tartuntaluvuille EM-jalkapallon joukkokokoontumiset tuskin tekevät hyvää.

– Kaikki ovat olleet reilun vuoden päivät kotiarestissa. Tämä on meille parasta aikaa, Bentonin kaveri Cameron Morgan kiteytti monen EM-kisoja seuraavan tunnot.

Wembleyn seudulla on ruuhkaista

Lontoon Wembley Way oli tukossa jo varhain iltapäivällä. Kiihkeät jalkapallofanit tanssivat kaduilla ja sytyttivät ilotulitteita.

Nelikymppinen Mark Bennett on laittanut kahdesta finaalilipusta likoon 3 120 euroa.

– Haluan, että myös poikani kokee tämän ilmapiirin, Bennett kertoi ja vakuutti, että poika saa viettää huomenna koulusta vapaapäivän.

– Tämä on suurin päiväni jalkapallossa, ravintolan omistaja Bennett lisäsi.

Myös finaalivastustaja Italialla on Lontoossa kannattajansa liikkeellä. 63-vuotias rautatietyöläinen Eugenio Copelli oli varma, että Italia uusii vuoden 1968 Euroopan mestaruutensa.

– En ole hermona, koska uskon, että voimme voittaa mestaruuden. Mestaruuspokaali palaa Roomaan, Copelli sanoi.

Korona ei faneja huoleta

Pitkän linjan Englanti-faniksi tunnustautui George Gristwood. Hän juhlii huomenna 91-vuotispäiväänsä.

– Olen käynyt useammissa Englannin maaotteluissa kuin kukaan muu Englannin kannattaja. Englannin jalkapalloliitto FA ei tunne minua vanhempaa fania, joka käy säännöllisesti Englannin peleissä.

Gristwoodin tavoin eläkkeellä oleva David Durant, 74, lupasi kumoavansa muutaman oluttuopin, jos Englanti voittaa historiansa ensimmäisen Euroopan mestaruuden.

– Tulee olemaan upea yö, jos Englanti voittaa, hän kertoi.

Vähemmän jalkapalloa fanittavat lontoolaiset aprikoivat, mihin suuntaan tartuntaluvut lähtevät, kun EM-kisaturistit uhmaavat joukkokokoontumisissaan koronarajoituksia. Lontoon Wembley on ollut kuukauden kestäneen EM-turnauksen päänäyttämö.

– Olen iloinen, että tämä on pian ohi, sanoi 29-vuotias Anna Bodo, joka asuu kaksivuotiaan tyttärensä kanssa Wembleyltä viiden minuutin kävelymatkan päässä.

EM-loppuottelu alkaa Lontoossa Suomen aikaa kello 22.

Kommentoi

Mainos: Itä-Uudenmaan Osuuspankki

Kaikki joukolla vaurastumaan!

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut