Porvoon Keskuskentällä nähtiin pikamatkojen terävintä kärkeä – Porvoon ja Sipoon urheilijat olivat löytäneet hyvän vireen kisoihin

Yleisurheilu: Tämän kesän Topgames Sprint kilpailut keräsi Porvoon keskuskentälle pikamatkojen Suomen terävimmän kärjen.

Porvoossa pääsi jälleen aistimaan yleisurheilua parhaimmillaan, kun Akilleen isännöimät Topgames Sprint kilpailut juostiin Keskuskentällä. Mukana oli, Tokion olympialaisiin matkanneita sprinttereitä lukuun ottamatta, käytännössä kaikki Suomen kovimmat pikakiitäjät. Itäiseltä Uudeltamaalta mukana kotiseurasta, Akilleesta oli nippu lahjakkaita yleisurheilijoita. Kultaa kotikisoistaan nappasivat Viktor Thor (100 m), Viktor Kantele (200 m aj), Noora Juslin (100 m aj) ja Amanda Liljendal (pituus). Hopeaa saalistivat Jonni Blomqvist (300 m) ja pronssia vastaavasti Thomas Isaksson (pituus). Miesten pituudessa oli mukana myös Porvoon Urheilijoiden Joona Heikkerö, joka sijoittui kilpailussa neljänneksi. Eljas Aalto juoksi IF Sibbo-Vargarnasta Sipooseen kultaa miesten 300 metrillä. Sipoosta mukana menossa olivat myös Anton Kunnas (100 m ja 300 m), Elin Holmberg (100 m) ja Elin Mickos (300 m), mutta mitaleille saakka kolmikosta ei yltänyt tällä kertaa kukaan.

Akilleen Viktor Kantele otti suvereenin voiton 200 metrin aidoissa, joka on hiukan harvinaisempi matka kilpailuissa. Myös 110 metrin aidoissa 24-vuotias Kantele oli finaalissa mitalitaistelussa mukana, mutta kaatui matkan puolivälissä aitaan, ja muut menivät menojaan. Kotikisojen saldo tyydytti kuitenkin porvoolaisaituria, jolla päätähtäin on tulevissa Kalevan Kisoissa.

– Pika-aidoista tuli kaksi juoksua, ja 200 metrin aidat vielä loppuveryttelyksi, Kantele toteaa.

– Pika-aitojen alkuerän juoksu oli ihan hyvä, mutta yksi isompi kolahdus tuli kolmannen aidan kohdalla, joka verotti alle 14 ajan.

– Finaalissa aidat tulivat vain koko ajan lähemmäksi ja lähemmäksi. Kaaduinkin lopulta viidennen aidan kohdalla, enkä vain yksinkertaisesti ehtinyt enää, kun tuli liian lähelle.

– Juoksin nyt ensimmäistä kertaa urallani 200 metrin aidat.

Juoksin nyt ensimmäistä kertaa urallani 200 metrin aidat.

– Ihan kiva kokeilu, ja pääsin maaliin, josta olen tyytyväinen. Kiva matka, mutta harmi, että mukana ei ollut nyt kuin minä ja Akim Helsingin Kisa-Veikoista.

– Käytännössä juoksin matkan yksin, kun kaveri jäi heti jälkeen ensimmäisellä aidalla. Mutta hauska kokeilu, ja toivottavasti pääsee jossain jatkossakin juoksemaan tätä matkaa.

– Joku hyvä startti olisi hyvä saada ennen Kalevan Kisoja, että olisin siellä ennätys- ja mitali-iskussa.

– Pika-aidoissa ei varmaan pysty vielä Lakalle pistämään kampoihin, mutta toinen ja kolmas sija on täysin tavoitettavissa.

– Elmo on juossut hurjia aikoja, mutta sen jälkeen on jo tiukempaa kamppailua.

Oli kivaa urheilla Porvoon Keskuskentällä, kun täällä oli yleisöä paikalla.

Amanda Liljendal on löytänyt erinomaisen vireen naisten seitsenotteluun, ja lajeihin, joissa hän ottelussa kilpailee. 23-vuotias Liljendal nappasi äskettäin värisuoran Svenska Finlands Idrottsförbundin (SFI) mestaruuskisoista, kun pituudesta tuli kultaa, keihäästä hopeaa ja 100 metrin aidoista pronssia. Kausi alkoi heti erinomaisesti, kun Liljendal voitti toukokuussa seitsenottelussa, Tampereella avoimen Etelä-Suomen mestaruuden pistein 5635, parantaen samalla viime kesän ennätystään peräti 168 pistettä. Porvoon Keskuskentällä, Liljendal urakoi pituudessa ja 100 metrin aidoissa. Aitojen finaalin hän jätti kuitenkin tällä kertaa väliin.

– Itselleni nämä kisat olivat totuudennimissä enemmän hyvä treeni, mutta hyvin meni silti, ja sain ihan hyviä tuloksia molemmissa lajeissa, Liljendal kertoo.

– Viimeinen hyppyni pituudessa, olisi mennyt todennäköisesti pitkälle, mutta oli harmillisesti ihan vähän yliastuttu.

– Oli kivaa urheilla Porvoon Keskuskentällä, kun täällä oli yleisöä paikalla. Kaverit ja perhe olivat myös kannustamassa.

Porvoosta jäi käteen paljon hyviä juttuja.

– Ensi maanantaina osallistun keihäskisaan turussa, Tilastopajacupissa. Sen jälkeen alan jo valmistautumaan Kalevan Kisoihin.

– Tiedän, että minulla on vielä hyvin varaa parantaa omaan seitsenottelun ennätystäni. Aikuisten EM-kilpailuiden rajaan on jotain reilut 200 pistettä omasta ennätyksestäni.

– Tavoitteena onkin rikkoa se joko tänä tai viimeistään ensi kesänä.

Vaikka Sipoon Eljas Aalto juoksi vakuuttavasti voittoon miesten 300 metrillä, ei mies ollut täysin tyytyväinen aikaansa. Myös Aalto on löytänyt ennätysvauhdin tälle kaudelle, joka ruokkii sipoolaisen itseluottamusta. SFI:n mestaruuskilpailuista, 25-vuotias Aalto juoksi 200 metrin mestaruuden omalla, uudella ennätysajallaan (21,29). Myös 400 metriltä tuli mestaruus kovalla ajalla (48,20).

Kalevan Kisoissa olisi kyllä hienoa päästä finaaliin.

– Porvoosta jäi käteen paljon hyviä juttuja. Satasen alkueräni oli tosi hyvä, ja sieltä tuli hyvä aika, vaikka tuulta oli ihan hirveästi, Aalto kommentoi.

– 300 metrin juoksu oli pienoinen pettymys, koska pari vuotta sitten juoksin ennätykseni, enkä ollut silloin niin hyvässä kunnossa, kuin mitä olen nyt.

– Tiedän, että pystyn juoksemaan matkan paljon kovempaakin, joten siinä mielessä aika oli pettymys.

– Kuntoni ei ole kuitenkaan kadonnut mihinkään. Satasen finaalissa, 300 metrin kisan jälkeen, paukut oli tietysti jo syöty.

– Kun neljään tuntiin oli useampi startti, niin alkoi hiukan reisissä tuntumaan, mutta toisaalta, kyllä Kalevan Kisoissakin pitää jaksaa juosta useampi lähtö.

– Siitä lähdetään, että Kalevan Kisoista tulee kultaa 400 metriltä. 200 metrillä taso on tällä hetkellä kiven kova, mutta kyllä siinäkin on tavoitteena juosta mahdollisimman lähelle mitalitaistelua.

– Tiedän itse, että olen kovassa kunnossa, joten turha asettaa itselleen mitään rajoitteita. Mystillisesti oma kunto nousee aina, kun kauden tärkeimmät kisat lähestyy.

Akilleen Noora Juslin pääsi maistamaan pari viikkoa sitten arvokisatunnelmaa, kun hän osallistui Viron Tallinnassa alle 23-vuotiaiden yleisurheilun EM-kilpailuihin. Siellä 21-vuotias porvoolaisaituri oli mukana 100 metrin pika-aidoissa. Vaikka Juslin ei Tallinnassa edennyt alkueriä pidemmälle, oli kokemus hyvä, ja valmistaa kohti seuraavia kisoja. Juslinin ennätys pika-aidoissa on 13.71, jonka hän juoksi kesäkuun lopussa Kuortaneella. Tavoitteena on pistää vielä kauden aikana ennätyslukemat uuteen uskoon, ja juosta samalla Kalevan Kisojen finaaliin. Kotikisojen suorituksista, Juslinille tuli hiukan ristiriitaiset ajatuksia.

– Satasen ja pika-aitojen alkuerät sujuivat itseltäni heti tosi hyvin. Molemmissa oli rento ja hyvä fiilis, Juslin kertoo.

– Sen jälkeen meno oli kankeampaa, mutta tuli kuitenkin voitto pika-aidoista, joka oli hyvä juttu.

– Aitojen finaalikin oli hiukan lötkö, enkä jaksanut ihan tikittää kunnolla. En kuitenkaan osunut yhteenkään aitaan, vaikka oli aika kova myötätuuli.

– Satasen finaali oli jo neljäs juoksu, ja sen olisi voinut jo jättää kyllä kokonaan välistä. Otin sen kuitenkin treenin kannalta, kun olin ilmoittautunut, ja oli kotikisat. Viimeiset 20 metriä oli kyllä aikamoista taistelua.

– Seuraavat, tärkeät kisat itselleni ovat junnujen SM-kisat. Sieltä pitäisi kyllä napata mitali.

– Kalevan Kisoissa olisi kyllä hienoa päästä finaaliin, vaikka pika-aidoissa on tällä hetkellä aika kovia mimmejä.

– Täytyy kuitenkin muistaa, että aidoissa voi aina tapahtua mitä vain.

Tulokset

Topgames Sprint 2.7. Porvoon Keskuskenttä

M 100m: 1) Viktor Thor BorgåAk 10,41, 2) Roope Saarinen ViipU 10,44, 3) Tuukka Huuskola ViipU 10,45, 6) William Thor BorgåAk 10,62, 7) Eljas Aalto IFSibboV 10,65, 10) Jonathan Brace BorgåAk 10,85, 13) Jonni Blomqvist BorgåAk 10,91, 18) Anton Kunnas IFSibboV 11,61, Niklas Tallqvist BorgåAk DNS.

M 300m: 1) Eljas Aalto IFSibboV 34,05, 2) Jonni Blomqvist BorgåAk 34,11, 3) Tommi Mäkinen HKV 34,41, 12) Benjamin Stendahl BorgåAk 35,64, 15) Anton Kunnas IFSibboV 36,21.

M 110m aidat: 1) Valtteri Kalliokulju LiedPa 13,91, 2) Arttu Saari KeskiUYU 14,66, 3) Akim Rauf HKV 15,61, – Viktor Kantele BorgåAk kaatui ja keskeytti (esikilp. 14,08).

M 200m aidat (-1,8): 1) Viktor Kantele BorgåAk 24,69, 2) Akim Rauf HKV 26,89.

M Pituus: 1) Konsta Kauppinen OrimJy 6,68, 2) Simeon Vorselman HKV 6,56, 3) Thomas Isaksson BorgåAk 5,61, 4) Joona Heikkerö PorvU 5,34.

N 100m: 1) Aino Pulkkinen JyväskKU 11,67, 2) Merituuli Jääskeläinen LappUM 11,87, 3) Pirkitta Marjanen PorinYU 12,01, 10) Elin Holmberg IFSibboV 12,52, 11) Noora Juslin BorgåAk 12,54, 16) Elin Mickos IFSibboV 12,97.

N 300m: 1) Nea Mattila HIFK 38,10, 2) Jonna Berghem HangöIK 39,41, 3) Kristiina Halonen LappUM 39,67, 7) Elin Mickos IFSibboV 41,08.

N 100m aidat: 1) Noora Juslin BorgåAk 14,01, 2) Iina Holopainen HIFK 14,30, 3) Oona Hujanen HKV 14,51, – Amanda Liljendal BorgåAk ei osallistunut finaaliin (ae. 14.26, 3,2 m/s).

N pituus: 1) Amanda Liljendal BorgåAk 559 (4,3 m/s), 2) Jessica Rautelin EsboIF 555 (3,5 m/s), 3) Suvi Eerikäinen JKU 537 (1,2 m/s).

https://live.tuloslista.com/9823

Mainos: LähiTapiola Uusimaa

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut