Sammelvuon luotsaama Venäjä on aloittanut Tokiossa väkevästi – "Meidän ei pidä ajatella muuta kuin seuraavaa peliämme"

Valmentaja Sammelvuo kertoi olevansa tyytyväinen Venäjän joukkueen peliin, mutta varoitteli menemästä asioiden edelle. HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA

Reima Rautiainen / STT

Tuomas Sammelvuon valmentama, Venäjän olympiakomitean nimissä pelaava joukkue on aloittanut lentopallon miesten olympiaturnauksen Tokiossa väkevästi. Kahden alkulohko-ottelun jälkeen vyöllä ovat 3–1-voitot Argentiinasta ja Yhdysvalloista.

Varsinkin maanantaina B-lohkossa Yhdysvaltoja vastaan herunut kolmen pisteen voitto oli Venäjälle mannaa. Kaksissa edellisissä arvokisoissa eli 2016 Rion olympialaisissa ja 2018 Italian ja Bulgarian jakamassa MM-turnauksessa Yhdysvallat oli tuupannut Venäjän mitaleilta.

Lentopallon menestysperinne on Venäjällä niin rikas, että mitali on olympia-Tokiosta ainoa tavoite. Kun tärkeä turnaus on alkanut kahdella peräkkäisvoitolla, Sammelvuon asema pelaajien silmissä on lujittunut.

– Tietenkin olen tyytyväinen tulokseen ja peliin, Sammelvuo kertoi Sport-Ekspressille, mutta varoitteli menemästä asioiden edelle.

Venäjä on miesten olympiaturnauksen selvästi kookkain joukkue, ja taitoakin joukkueessa on riittävästi. Venäjän ongelma on ollut ailahtelevaisuus, jota Sammelvuon pitäisi kitkeä joukkueesta.

Yhdysvaltoja vastaan kokeneella hakkurilla Maksim Mihailovilla oli vahvan Argentiina-avauksen jälkeen huonompi päivänsä, mutta Venäjän muut pelaajat paikkasivat.

– Meidän pitää elää hetkessä, ei ajatella asioita pidemmälle kuin seuraavaan syöttövuoroon saakka. Meillä oli Yhdysvaltoja vastaan ongelmia kolmannessa erässä, kun emme pelanneet yhteen joukkueena. Saimme rytmistä kiinni neljännessä erässä, Sammelvuo kiitteli.

Maailmanlistan ykkönen sytyttää

Venäjä voitti olympiakultaa Lontoossa 2012 ikimuistettavassa viiden erän finaalitrillerissä Brasiliaa vastaan. Sen jälkeen arvokisat ovat sujuneet Venäjältä vaisummin, joten Sammelvuon luotsaamalla joukkueella on Tokiossa paljon todistettavaa.

– Mitali on unelma, mutta unelmaan on hyvin pitkä tie. Meidän ei pidä ajatella muuta kuin seuraavaa peliämme, Sammelvuo sanoi.

On helppo uskoa, että seuraava vastustaja sytyttää Venäjän. Se kohtaa keskiviikkona Rion olympiavoittajan ja kolmen vuoden takaisen MM-kakkosen Brasilian, joka on maailmanlistan kärjessä. Venäjä on listakolmonen.

– Se on aivan erilainen vastustaja kuin Yhdysvallat. Meidän on taas elettävä hetkessä, se on olennaista, Sammelvuo muistutti Brasiliasta.

Kommentoi

Mainos: Itä-Uudenmaan Osuuspankki

Kaikki joukolla vaurastumaan!

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut