Manse PP ja Sotkamo selvisivät pinteestä – runkosarjan kärkinelikko eteni pesäpalloilun mitalipeleihin

Pasi Peltola / STT

Miesten Superpesiksen puolivälierissä nähtiin kaksi täyden viiden ottelun sarjan vaatinutta taistelua, mutta välieriin selviytyivät sittenkin runkosarjan neljä parasta seuraa.

Runkosarjan voittanut Manse PP pystyi pakkoraossa kolmeen peräkkäisvoittoon. Tamperelaiset lähettivät Imatran Pallo-Veikot lomille voitoin 3–2, kun Manse otti perjantaina päätöskohtaamisessa loppuunmyydyn Kaupin 1 700 hengen katsomon edessä kotivoiton 2–0 (6–3, 16–3).

– Tästä eteenpäin meillä on vain voitettavaa, henkäisi kahdessa viimeisessä kohtaamisessa Mansen pelin suorituksillaan vapauttanut Tuomas Jussila.

Avausjakson käänteentekevän voittojuoksun toi Tuomas Lilja harhaheitolla juostuaan yhtäjaksoisesti ykköspesältä asti.

IPV:n väreistä Mansen jokeriksi ensi kaudeksi siirtyvä Tommi Piirainen sivalsi molemmilla jaksoilla kahden juoksun läpilyönnin. Toista jaksoa IPV johti Piiraisen iskulla hetken 2–0. Jussila esitteli kahdesti lyhyessä ajassa vaihtolyönnin, jolla hän saatteli Liljan kolmospesälle, sekä perään merkkaamattoman kotiutusiskun kumurana kakkosjatkeelle.

Mansen palkitut olivat kotiutustensa lisäksi neljä juoksua tuonut polttaja Jussila (7 kärkilyöntiä/9 yritystä) ja ensimmäisinä pudotuspelikotiutuksinaan toisella jaksolla 1+5 juoksua lyönyt Severi Tikkakoski (10/12).

IPV:n osaavimmat olivat viisi juoksua lyönyt Piirainen (6/11) ja Mansen lyönneillään karttama polttaja Konsta Hyötyläinen (5/6).

Jymyn uskomaton mitalipelien putki sai jatkoa

Sotkamon Jymyn jääminen ensi kertaa 2000-luvulla välierien ulkopuolelle kävi juoksun päässä. Kainuulaiset kairasivat kuitenkin paikan mitalipeleihin voitoin 3–2 lyötyään Joensuun Mailan Hiukassa 2–1 (3–8, 4–3, 2–1).

JoMan avausjakson voittojuoksun iski jokeri Patrik Wahlsten, kun vieraat nautiskelivat ensimmäisen vuoroparin aloittavalla kolmea Jymyn ulkokentän tarjoamaa juoksua. Jakson tyrmäys oli Wahlstenin ajolähdön tyhjennys (1+3) vuoroparia myöhemmin kakkospuolelta lyönnillä, jolla pallo lipui koppari Niilo Piiponniemen längistä maisemiin.

Jymyn toisen jakson pelastaja oli toisessa vuoroparissa kunnarillaan (1+1) johtolukemiksi 4–1 muuttanut Konsta Kurikka. Supervuoroparissa JoMa ei löytänyt vastausta isäntien jokerien Roope Korhosen ja Lauri Rönkön lyömiin juoksuihin.

Jymyn tehomiehet olivat kolme juoksua tuonut polttaja Kurikka (8/10) ja kaksi juoksua tuonut kärki Kalle Kuosmanen (6/7).

JoMasta tyytyväisimpiä suorituksiinsa saattoivat olla 1+7 juoksua lyönyt Wahlsten (9/11) ja kolme juoksua tuonut vaihtaja Konsta Kettunen (5/8).

Välierät alkavat sunnuntaina ottelusarjoilla Manse–Jymy ja Vimpelin Veto–Kouvolan Pallonlyöjät. Loppuotteluihin pääsee kolmella voitolla.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut