Uusimaan Korttelifutiksessa jälleen urheilun riemua - Hornhattula on tämän vuoden mestarijoukkue.

Dick Bärlund

Perinteinen juniorien jalkapallon Uusimaan Korttelifutis pelattiin tällä kertaa Tolkkisten tekonurmella.

Mukana oli yhteensä kaksitoista joukkuetta, eli kuusi joukkuetta Korttelifutissarjassa ja kuusi joukkuetta Tulevaisuuden Tähtien sarjassa.

Korttelifutissarjassa ratkaistiin joukkueiden paremmuus ja nuorempien sarjassa ei joukkueita asetettu paremmuusjärjestykseen.

Turnauksessa nähtiin innokkaita ja taitavia nuoria ja hyvätasoisia otteluita.

Korttelifutiksen uusi mestarijoukkue on Hornhattulan Indians, joka loppuottelussa kaatoi Kevätkummun IFK:n niukasti maalein 1–0.

Edellisen turnauksen voittaja Askola otti tällä kertaa pronssia voittamalla Saariston Unitedin 4–0.

Korttelifutis on ollut monelle lähtökohta hyvän harrastuksen pariin

Marko Enberg

Korttelifutista on pelattu vuodesta 1971, eli nyt oli jo kyseessä viideskymmenes turnaus.

Viime vuonna turnaus jäi koronan takia järjestämättä ja tällä kertaa saatiin jatkettua pitkää perinnettä.

Tolkis BK hoiti kentillä käytännön järjestelyt ja sujuvasti ottelut etenivätkin.

Mukava syysilma antoi lisäksi turnauksella erinomaiset olosuhteet.

Monelle jalkapalloilijalle tämä turnaus oli ensimmäinen ja tästä on hyvä jatkaa erinomaista harrastusta.

Iloiset ja tyytyväiset jalkapalloilijanalut poistuivat kentältä mitalit kaulassa ja reippain mielin.

Vuosien varrella on turnauksessa nähty Huuhkajiin ja ammattilaiskentille edenneitä pelaajia kuten Richard Jensen ja Mikko Sumusalo.

Ehkä tämän vuoden turnauksestakin syntyy uusia maajoukkuepelaajia tai muita sarjapelaajia kunhan vuodet vierivät.

Uusimaan päätoimittaja Marko Enberg hoiti palkintojen jaot ja kannusti pelaajia.

– Korttelifutis on ollut monelle lähtökohta hyvän harrastuksen pariin, kertoi Marko Enberg.

Korttelifutis 2021

Tulokset

Vuonna 2011 syntyneet ja nuoremmat.

Lohko A: Saaristo United – FC Tolkkinen 2-1, FC Tolkkinen – Hornhattula Indians 0-11, Hornhattula Indians – Saaristo United 8-0.

Lohko B: Tolkis Rangers – Kevätkummun HIFK 0-9, Kevätkummun HIFK – Askola 7-0, Askola – Tolkis Rangers 8-0.

Välierät: Hornhattula Indians – Askola 2-0, Kevätkummun HIFK – Saaristo United 4-0.

Sijat 5-6: FC Tolkkinen – Tolkis Rangers 6-0.

Pronssiottelu: Saaristo United – Askola 0-4.

Loppuottelu: Hornhattula Indians – Kevätkummun HIFK 1-0.

Tulevaisuuden tähdet

Vuonna 2013 syntyneet ja nuoremmat.

Ernestas – Hornhattula 0-15, Tolkkinen – Kerkkoo 1-2, Askola – Kevätkummun Ilves 4-1, Hornhattula – Kerkkoo 10-0, Tolkkinen – Askola 0-11, Kevätkummun Ilves – Ernestas 8-0, Hornhattula – Askola 0-1, Ernestas – Kerkkoo 0-7, Kevätkummun Ilves – Tolkkinen 6-1.

Kommentoi

Mainos: Itä-Uudenmaan Osuuspankki

Kaikki joukolla vaurastumaan!

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut