VaLePalla hyvä kenraaliharjoitus ensi keskiviikon euro-otteluun

Vammalan Lentopallon päävalmentaja Janne Kangaskokko sanoo, että lauantain ottelun jälkeen voi lähtee hyvillä mielin Hollantiin. Vesa Moilanen / LEHTIKUVA

Juha Aaltonen / STT

Vammalan Lentopallon päävalmentaja Janne Kangaskokko sai lauantain ottelusta Akaassa haluamansa, eli 3–1-vierasvoiton Akaa-Volleystä sekä hyvän kenraaliharjoituksen ajatellen ensi keskiviikkona Apeldoornissa Hollannissa pelattavaa lentopallon miesten Mestarien liigan ensimmäisen karsintakierroksen ottelua.

– Akaa syötti vahvaa hypäriä, ja sitä on odotettavissa Hollannissakin. Videot on tutkittu ja hyvillä mielin lähdetään, Kangaskokko sanoi.

Tässä vaiheessa mukana on vielä 16 joukkuetta. Toiselle karsintakierrokselle pääsee siis kahdeksan ja kolmannelle neljä joukkuetta, niiden parien kaksi voittajaa etenee lohkovaiheeseen.

Akaassa olivat pääosissa EM-kisoissa pelanneet. Urpo Sivula oli 19 pisteellä ensimmäisen kotiottelunsa pelanneen Akaan tehokkain, ja Sakari Mäkinen 18 pisteellä vieraiden paras. Leirityksessä ollut, mutta kalkkiviivoilla pudonnut Severi Savonsalmi teki VaLePalle 12 pistettä. Hakkuri Jerome Cross pelasi kaksi erää pienillä tehoilla.

– Kokeiltiin, miten jalka kestää. Reisi vähän oireili, ja sitten otin hänet pois, Kangaskokko avasi.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut