Lahden Zeqiri ja Hertsi junttasivat Kotkaa liigasta

Loorents Hertsi teki toisen FC Lahden maaleista. Emmi Korhonen / LEHTIKUVA

Pasi Peltola / STT

Jalkapalloliigan runkosarjan päätöskierroksella kellariosaston joukkueiden sekaan haastajasarjaan tyrmätty FC Lahti osoitti sunnuntaina ammattiasennetta Hiihtostadionillaan. Käytännössä täysin panoksetta pelannut kotijoukkue voitti KTP:n maalein 2–1 (1–0).

Kosovoa maajoukkuetasolla edustavan Altin Zeqirin ja Loorents Hertsin maalit olivat liki viimeinen niitti kotkalaisten toiveille säilyttää pääsarjapaikka. KTP:n loppukiri oli muodollinen, vaikka Zeqirin ulosajo pelin toisella varoituksellaan toikin vieraille puoleksi tunniksi ylivoiman.

– Maalipaikkojahan meillä ei paljoa ollut, mutta peli oli hallussamme. Zeqirin ulosajo tuli liukastumisen jälkeen vahingosta, mutta tuomari muistutti jokaisen vastaavan jaloistaan, lahtelaisjoukkueen valmentaja Ilir Zeneli kuittasi.

Kotkalaisten kavennus tuli vasta 92. minuutilla kimmokkeena isäntien maalinedustalla pitkällään olleen toppari Mohamadou Sissokon kautta.

– Aika heikko peli tämä meiltä oli. Kulmapotkuja taisimme saada 11, mutta niistäkin maalinteon yrittäminen oli enemmänkin väkisin survomista, vasta neljä ottelua KTP:n peräsimessä ollut Teemu Kankkunen myönsi.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut