NHL-konkari Leo Komarov vahvistaa siirtonsa KHL:ään – "Vaikein urallani tekemäni päätös"

Leo Komarov on pelannut NHL:ssä yhdeksällä kaudella. Kuva on elokuulta. Jussi Nukari / LEHTIKUVA

Milja Rämö / STT

NHL-konkari Leo Komarov siirtyy jääkiekkoliiga KHL:ään. Suomalaispelaaja kertoi asiasta muun muassa Twitter-tilillään . Komarov siirtyy New York Islandersista Pietarin SKA:han.

– Vaikein urallani tekemäni päätös, Komarov kirjoittaa englanniksi.

Hän kuvailee, että kolmen vuoden aikana joukkuekaverit ja valmentajat ovat olleet hänelle kuin perhe.

– Olen onnellinen, että sain tutustua jätkiin – ei vain muutamiin heistä vaan koko joukkueeseen.

Jääkiekkoilija korostaa, että hän teki päätöksen siirtymisestä itse ja että kukaan ei tehnyt sitä hänen puolestaan.

– Nyt olen allekirjoittanut (sopimuksen) KHL:n SKA:n kanssa. Odotan innolla liittymistä heidän joukkoonsa ja pelien aloittamista.

34-vuotias Komarov on pelannut NHL:ssä yhdeksällä kaudella. Hyökkääjä on pelannut NHL:ssä yli 490 runkosarjapeliä ja lähes 60 ottelua pudotuspeleissä eli play-off-peleissä.

Komarov on NHL:n runkosarjapeleissä tehnyt urallaan 63 maalia ja ottanut 107 syöttöpistettä.

Ennen New York Islandersia Komarov pelasi useita kausia Toronto Maple Leafsissa. Islandersin riveissä Komarov on pelannut neljällä kaudella. Kuluvalla kaudella hän on pelannut yhdessä ottelussa.

Suomenvenäläinen Komarov on aiemmin pelannut KHL:ssä. Hän on viimeksi ollut Dinamo Moskovan riveissä.

Komarov oli voittamassa Suomelle jääkiekon MM-kultaa vuonna 2011.

Kommentoi

Mainos: Uusimaa

Monipuoliset sisältömme odottavat sinua!

| Päivitetty

Mainos: LähiTapiola Uusimaa

Näin Itä-Uudellamalla sairastetaan – selvitä mikä kansansairaus sinua uhkaa

| Päivitetty

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut